Punaista väriä pylvään saumakohdassa Eduskuntatalossa Helsingissä torstaina 26. syyskuuta 2024. Museovirasto kertoi aiemmin, että väri ei lähde täysin vesipesulla, sillä väriainehiukkasia on jäänyt seinien ja pilareiden huokoisiin kohtiin sekä elastisiin saumoihin. Väriä on Museoviraston mukaan myös metalliovissa. Maali-iskun tekijöiksi ilmoittautuivat aktivistiryhmät Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. / LEHTIKUVA
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.
Eduskunnan tiedotus kertoo: “Kolmatta päivää jatkuvassa Eduskuntatalon julkisivun puhdistustyössä punainen väri on saatu poistettua julkisivun graniitista, mutta puhdistuksesta huolimatta saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan esiin sauman pintaan. Väriainetta on imeytynyt saumoihin paljon ja niin syvälle, ettei sitä saada puhdistamalla kokonaan poistettua, joten saumauksia jouduttaneen uusimaan.
Päätös värin vaurioittamien saumojen uusimisesta tehdään myöhemmin ja sen toteutus siirtyy ensi kevääseen. Puhdistustyö jatkuu vielä tänään, joskin työ voidaan joutua keskeyttämään myöhemmin päivällä yltyvän myrskyn vuoksi.
Museoviraston kanssa pyritään katselmoimaan puhdistuksen lopputulos myöhemmin tällä viikolla.”
Valtionvarainministeri Riikka Purra paheksuu sotkun aikaan saaneita elokapinalaisia:
“Voi teitä aktivistit Elokapinassa ja Återställ Våtmarkerissa, jotka päätitte tuhota eduskuntataloa punavärillänne. Mikään ongelma ei helpotu, mutta uusia syntyi. Surkeaa. “
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?