Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Psykologiliitto määräsi Jordan Petersonin uudelleenkoulutukseen – kouluttajaa ei vain tunnu löytyvän

20.10.2024 |16:25

Ontarion psykologiliiton valituslautakunta määräsi Jordan Petersonin "uudelleenkoulutukseen" tämän sosiaalisessa mediassa kirjoittamien viestien vuoksi. Nyt ongelmaksi on muodostunut se, että pätevää ja halukasta uudelleenkouluttajaa ei tunnu löytyvän. Ilmeisesti kukaan ei uskalla lähteä väittelemään Petersonin kanssa suorassa lähetyksessä.

Suomen Uutiset kertoi reilu vuosi sitten, että maailmankuulu kanadalainen mediapersoona ja Toronton yliopiston psykologian laitoksen emeritusprofessori Jordan Peterson on määrätty sosiaalisen median käytön uudelleenkoulutukseen. Ontarion psykologiliiton valituslautakunta määräsi Petersonin uudelleenkoulutukseen tämän sosiaalisessa mediassa kirjoittamien viestien vuoksi.

Petersonin Twitterissä kirjoittamista viesteistä oli tehty lukuisia valituksia. Hänen katsottiin viestiensä perusteella olevan epäkelpo toimimaan laillistettuna psykologina. Valituksen kohteena olevissa viesteissä mainituilla henkilöillä tai valitusten lähettäjillä ei ole ollut potilassuhdetta Petersoniin, mutta he vaativat silti psykologiliittoa peruuttamaan Petersonin ammattipätevyyden.

Käytti transmiehen “kuollutta nimeä” ja haukkui pääministeriä

Närää oli aiheuttanut muun muassa se, että Peterson käytti Elliot Pagesta nimeä Ellen Page, jolla nimellä näyttelijä tunnettiin ennen kuin hän aloitti sukupuolenvaihdosprosessin ja leikkautti rintansa pois. Jordan Peterson oli myös kirjoittanut eräästä “plus-kokoisesta” naismallista, että ei pidä tätä kauniina.

Valittajia oli häirinnyt myös se, että Peterson oli kritisoinut koronarajoituksia ja Kanadan pääministeri Justin Trudeauta. Tämä sai jotkut ajattelemaan, että Petersonista tehdyt valitukset olivat luonteeltaan poliittisia.

Määrättiin uudelleenkoulutukseen

Näiden valitusten perusteella psykologiliitto katsoi, että Jordan Petersonin tulee osallistua sosiaalisen median asiantuntijan pitämään koulutukseen, mikäli hän haluaa säilyttää oikeutensa toimia laillistettuna psykologina. Hänen pitää myös itse maksaa tämä koulutus. Peterson kertoi tuolloin Kanadan yleisradiolle, että hän ei enää harjoita psykologin ammattia, mutta haluaa säilyttää ammattipätevyytensä, koska on sen ansainnut.

Peterson valitti psykologiliiton päätöksestä korkeimpaan oikeuteen asti, mutta oikeus katsoi, että liitolla on oikeus kurinpitotoimiin jäseniään kohtaan. Niinpä Peterson päätti suostua uudelleenkoulutukseen, mutta vaati, että istunnot videoidaan ja esitetään YouTubessa. Peterson pyysi psykologiliitolta listaa liiton hyväksymistä somekouluttajista.

– Pyysin nöyrästi niiden velhojen nimiä, jotka olivat valmiita kouluttamaan minut uudelleen: vakuuttamaan minut tekemistäni synneistä, eheyttämään minut, jotta voisin toimia yhtenä niistä äänettömistä raukoista, jotka tukevat trans-lasten silpomista ja sterilisaatiota ja yhtenä Trudeaun hallinnon viheridioottimaisen globaalin utopian ihailijana, Peterson kirjoittaa.

Kouluttajaa ei löydy

Psykologiliitto toimittikin Petersonille muistion, jossa oli listattu liiton tähän tarkoitukseen hyväksymät somekouluttajat. Valitettavasti kaikkien kouluttajien nimet ja tiedot oli mustattu – ilmeisesti heidän henkilöllisyytensä suojelemiseksi.

Tällä hetkellä on siis suuri salaisuus, ketkä olisivat psykologiliiton mielestä riittävän päteviä “someasiantuntijoita” kouluttamaan Jordan Petersonia. Hankaluus kouluttajien löytymisessä voi johtua myös siitä, että Peterson on vaatinut, että istunnot videoidaan. Harva haluaa joutua huippuälykkään ja sanavalmiin Petersonin nöyryyttämäksi suorassa lähetyksessä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää