Psykologian ja psykiatrian ammattilaiset tyrmäsivät amerikkalaisen psykologijärjestön maskuliinisuuden vastaisen ohjeistuksen

Yhdysvaltain psykologiseura APA julisti “perinteisen maskuliinisuuden” pojille ja miehille haitalliseksi tammikuussa jukaistussa ohjeistuksessa poikien ja miesten kanssa toimiville käytännön psykologeille. Quillette-verkkojulkaisussa 12 psykologian, psykiatrian ja muiden alojen ammattilaista selittää, miksi ohjeistus on tieteellisesti kestämättömällä pohjalla.

Suomen Uutiset kertoi tammikuussa, että Yhdysvaltain psykologiseura American Psychological Association (APA) julistaa raportissaan Guidelines for Psychological Practice With Boys and Men “perinteisen maskuliinisuuden” olevan haitallista pojille ja miehille. Raportin mukaan mies harrastaa riskikäyttäytymistä sitä todennäköisemmin, mitä maskuliinisempi hän on.

APA väittää raportin perustuvan tutkimukseen 40 vuoden ajalta. Järjestö väittää tutkimuksen osoittavan, että perinteinen maskuliinisuus – joka koostuu sellaisista piirteistä kuin stoalaisuus, kilpailullisuus, dominanssi ja aggressio – on kaikkiaan haitallista.

Cincinnatin yliopiston rikosoikeuden professori John Paul Wright totesi omassa johdannossaan Quillettessa, että useimmat akateemiset julkilausumat eivät ylitä uutiskynnystä, mutta APA:n ohjeistus levisi sosiaalisessa mediassa kulovalkeana. Wrightin mukaan ohjeistus sai välittömästi raivoisaa kritiikkiä, ja todennäkösesti APA ei ainoastaan menettänyt professionaalista uskottavuuttaan, vaan myös loi uusia muureja miehille, jotka tarvitsisivat psykologista apua.

Ohjeistus ennemmin karkottaa miehiä

APA:n raportin mukaan juuri maskuliinisuuteen kuuluva tunteiden tukahduttaminen saa miehet olemaan hakematta apua. Wright vihjaa, että ongelmana on ennemminkin se, että miesten on yhä vähemmän syytä luottaa kliinisiin psykologeihin.

– Ainakin yksi psykologi varoitti APA:a siitä, että ohjeistus ei saisi hyvää vastaanottoa; että dokumentin peittelemättömän puolueellinen kielenkäyttö ja poliittisesti edistykselliset narratiivit eivät rohkaise miehiä vastaanottamaan [psykologien] palveluita, vaan pitämään heidät poissa.

Kun APA sai ohjeistuksen julkistuksen jälkeen kovaa palautetta, se vastasi kritiikkiin ylimielisyydellä ja lyttäämällä itse maskuliinisuudesta kyhäämänsä olkiukon.

– Kun mies uskoo, että hänen tulee menestyä välittämättä siitä, kuka kärsii, tai kun hänen maskuliinisuutensa ilmenee seksuaalisesti hyväksikäyttävällä epäkunnioittavalla ja muita haittaavalla, tämä mies toteuttaa perinteiseen maskuliinisuuteen liitettyjä kielteisiä piirteitä, APA vastasi.

– Toisin sanoen APA:n mukaan nämä itsekkäät, väkivaltaiset tai hyväksikäyttävät käyttäytymismuodot eivät ole kyseisen henkilön luonteen ongelma, eivätkä ne liity henkilön yksilölliseen patologiaan. Kyse on “maskuliinisuudesta, erityisesti “perinteisestä maskuliinisuudesta”, Wright kummastelee.

APA jäi kiinni poliittisista kannanotoista jo aiemmin

Wright ja kaksi muuta tutkijaa kutsuivat muita kirjoittajia tuomaan eri näkökulmia siihen, mikä APA:n suosituksessa oli pielessä. Yksi heistä on Stetson Universityn psykologian professori Chris Ferguson. Suomen Uutiset kirjoitti Fergusonista jo aiemmassa jutussa APA:n maskuliinisuussuosituksesta.

Ferguson on APA:n edustajiston jäsen. Ennen kuin edustajisto äänesti ohjeistuksesta, Ferguson jakoi jäsenille tekemänsä katsauksen ohjeistuksen tieteellisistä meriiteistä ja puutteista. Katsauksella oli vain vähäinen vaikutus lopulliseen versioon.

Fergusonin mukaan ohjeistuksesta puuttuu tieteellinen perusta. Erityisen ongelmallisena hän näkee sen, ettei ohjeistuksen taustalla ole ymmärrystä sukupuoli-identiteetin biologisista tekijöistä. Ohjeistuksessa myös käytetään sellaisia termejä kuin “perinteinen maskuliinisuus” tavoilla, joista puuttuu käsitteellinen selkeys – sen sijaan tätä ilmaisua käytetään stereotypiana. Koko ohjeistus muistuttaa Fergusonin mukaan ennemminkin sosiopoliittista ideologiaa kuin tasapainoista tieteellistä katsausta.

Suomen Uutisten aiempi kirjoitus viittasi APA:n aiempiin julkilausumiin, joissa otettiin kantaa poliittisiin kiistakysymyksiin ilman vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Yhtenä esimerkkinä olivat tietokonepelit, joita APA piti haitallisina lapsille ja nuorille. Juuri professori Chris Ferguson oli osoittanut Skeptical Inquirer -lehdessä, että tietokonepelit eivät tutkimusnäytön perusteella lisää lasten ja nuorten väkivaltaisuutta, mutta pelien haitallisuutta julistavat tutkijat saavat kuitenkin rahaa ja julkisuutta.

Ferguson viittaa Quillettessa samaiseen APA:n julkilausumaan väkivaltaisista videopeleistä. Hänen mukaansa monet muutkin APA:n julkilausumat ovat herättäneet tieteellistä kiistaa.

– Monissa tapauksissa tutkijat kirjoittavat kannanottoja perustuen omiin tutkimuksiinsa ja julistaen ne kaiken kritiikin yläpuolelle. Siinä on selvä intressiristiriita.

Helsingin Sanomat suhtautui APA:n julkilausumaan kritiikittömästi

Suomalaisessa mediassa APA:n julkilausuma meni läpi kritiikittömästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaaren pilkkaamiseksi kirjoitettu Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkeli kuvaili ohjeistusta “perusjärkevän tuntuiseksi” koosteeksi tutkimuksesta mieheydestä ja erilaisista mieheyden malleista.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää