Artikkeli kuva

Matias Turkkila

PS:n vaihtoehtobudjetti: Syömävelka kuriin, investoinilla kasvua

11.11.2014 |13:25

Perussuomalaiset esittävät maan kääntämistä kasvu-uralle kuusiosaisella kasvuohjelmalla. Puolue löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: panemalla julkisen sektorin syömävelan kuriin samalla kun investoitaisiin tulevaan kasvuun. Tähän ei ole hallitus pystynyt.

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia esittelivät tiistaiaamuna kansanedustajat Jari Lindström, Kaj Turunen ja Ville Vähämäki. 

Työllistäville pk- ja yksinyrittäjille vauhtia

Vaihtoehtobudjetin ensimmäinen osa on työllisyys- ja yrittäjyyspaketti, joka pyrkii nostamaan Suomen työllisyysasteen muiden pohjoismaiden tasolle ja parantaa pk-yritysten asemaa. Se maksaa 350 miljoonaa euroa.

– 2000-luvulla työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Pk- ja kasvuyritysten asemaa täytyy pystyä parantamaan. Varaamme kasvuyrityksiin 150 miljoonaa euroa. Ja erittäin tärkeinä pidämme verotuksellisia keinoja, joilla kannustetaan yksinyrittäjiä ja pk-yrittäjiä, Turunen kertoo.

– Yksinyrittäjille esitämme arvonlisäveron alarajan nostoa 8 500 eurosta 20 000 euroon. Huojennusosuus tulisi nostaa aina 40 000 euroon asti. Virosta toisimme pk-yritysten työllistävän veromallin Suomeen, Turunen jatkoi.

Perusturvaan 100 euroa lisää, “tonni käteen” verottomana

Perussuomalaiset nostaisivat myös perusturvaa 100 eurolla. Tämä lisäisi merkittävästi kotimaista kysyntää ja ostovoimaa.

– Itse pitäisin merkittävänä tuhannen euron verotonta tuloa kuukaudessa. Se on “ensimmäinen tonni”. Tämä pystytään toteuttamaan kustannustehokkaasti verotusasteikon sisällä. Se on sellainen asia, josta taloustieteilijät tykkäävät ja varmaan myös pieni- ja keskituloiset ihmiset, Turunen sanoo.

– Pidän tätä merkittävänä avauksena verokeskusteluun. Veroton tonni toisi lisää käteen aina 40 000 euroon asti. Sen jälkeen verotus kiristyisi, joten parempituloiset rahoittaisivat uudistuksen.

Jos tulot jäävät 12 000 euroon vuodessa, veromalli lisäisi tuloja 400 eurolla vuodessa. Jos tuloja kertyy 50 000 euroa vuodessa, verotus kiristyisi noin 120 euroa vuodessa.

– Se on veroreformi, jonka haluamme antaa kädenojennuksena pienituloisille, Turunen sanoo.

Kotimainen energia tuo kotimaista työtä

Perussuomalaisten energiapaketti sijoittaisi yli 500 miljoonaa euroa kotimaiseen, kohtuuhintaiseen energiaan. Tämä tuettaisiin työllisyyttä, talouskasvua ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kansalaisten perusturvallisuus turvataan 800 miljoonan euron turvallisuus- ja hyvinvointipaketilla. Perussuomalaiset ovat valmiita korottamaan perusturvaa ja omaishoidon tukea ja tukemaan lisää lapsia, nuoria ja perheitä.

Lapsilisien ja eläkeindeksien leikkaus peruttaisiin. Kunnat saisivat 200 miljoonaa enemmän peruspalveluiden järjestämiseen.

Investointipakettiin sijoitettaisiin 750 miljoonaa euroa. Sen kantava voima on usko siihen, että Suomi lähtee nousuun investoimalla. Nykyisessä taloustilanteessa kannattaa rakentaa teitä, korjata hometaloja, rakentaa kohtuuhintaisia asuntoja ja rahoittaa kasvuyrityksiä.

Säästöpaketti ei leikkaisi kotimaasta

800 miljoonan euron säästöpaketti suunnattaisiin siten, että se ei juurikaan leikkaisi Suomen julkisia menoja. Rahat leikattaisiin ulkomaille menevistä rahavirroista ja huonosti tuottavista sijoituksista.

Perussuomalaiset uudistaisivat kehitysavun rahoituksen ja yritystukijärjestelmän. Myös puoluetuesta, maahanmuutosta ja luonnonsuojelualueiden hankinnasta voi leikata. Puolue ei hyväksy euroalueen kriisimaiden tukemista suoraan Suomen budjetista.

Eduskunta ruotii oppositiopuolueiden esittelemiä vaihtoehtobudjetteja keskiviikkona.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää