Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS:n maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet: Emme hyväksy maatalouden alasajoa

31.10.2019 |11:52

Maanantaina pidettiin Helsingissä EU:n parlamenttien maatalousasioista vastaavien valiokuntien kokous. Perussuomalaisten maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä osallistui kokoukseen.

Valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa otti kantaa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Puheenvuoroissaan edustaja Elomaa korosti Suomen maatalouden ja elintarvikkeiden puhtautta sekä selvää pellolta ruokapöytään -ketjutusta.

– Kuluttajat uskaltavat ostaa kotimaista huippulaatuista lihaa eri muodoissaan, kun sen alkuperämerkinnät ovat kunnossa. Suomalaisen maataloustuotannon säilyminen takaa myös muiden elintarvikesektorin työpaikkojen säilymisen, Elomaa totesi puheenvuorossaan.

Suomen nettomaksuosuus kasvaa

Perussuomalaisten valiokuntaryhmä on huolissaan Suomen maataloustukien merkittävästä laskusta. Tuet uhkaavat laskea siitäkin huolimatta, että Suomi maksaa EU:lle huomattavasti enemmän kuin sieltä saa.

– Kehittämisrahoitukseen on tulossa myös raju leikkaus, vaikka maatalouden kannattavuus on nyt jo erittäin huonolla tasolla johtuen hallitusten toimista. Edunvalvontamme ei edelleenkään toimi EU:ssa, muistuttaa Elomaa.

Hallinnollinen taakka kasvamassa

Perussuomalaisten mukaan EU on lisäksi kasvattamassa viljelijöiden hallinnollista taakkaa tulevalla kaudella.

– Emme voi kannattaa tällaista esitystä. Jos komission esitys toteutuu, se tarkoittaa monella kotimaisella maatilalla myös jatkossa tiukkoja aikoja. Tämä taas näkyy välittömästi maamme ruokahuollossa ja ruoan tuotannossa, Elomaa sanoo vakavana.

Elomaa vaatii, että maa- ja metsätalousministeriön ja ylemmän maataloushallinnon on ryhdyttävä pikaisiin toimiin, etteivät maataloustukien tasot vaarannu ja maksatukset viivästy jo kohtuuttomaksi kasvaneen EU-hallintobyrokratian vaikutuksesta.

Kuka ottaa vastuun kokonaisen elinkeinoalan alas ajamisesta ja siitä, että EU-pöydissä on hyväksytty tukien leikkaukset ja byrokratian monimutkaistuminen? perussuomalaiset kysyvät.

Ilmastopolitiikka kurittaa metsätaloutta

Perussuomalaiset huomauttaa, että maa- ja metsätalouselinkeinoa haittaa yhä enenevissä määrin unionin sekaantuminen ilmastopolitiikan varjolla metsäpolitiikkaan.

– Metsäpolitiikka tulee pitää tiukasti kansallisessa päätösvallassa, jyrähtää Elomaa.

– Vaadimme hallitukselta pikaisia toimia näiden epäkohtien kuntoon laittamiseksi, etteivät hallintobyrokraatit vaaranna koko elinkeinonalaa maassamme.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää