Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS vaati polttoaineiden ja sähkön hinnanalennuksia – ei käy hallitukselle

14.10.2021 |16:34

Sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet valtavasti, perussuomalaiset huomautti tänään suullisella kyselytunnilla ja vaati pikaisia toimia hintojen laskemiseksi. Alennuksia ei ole luvassa.

– Liikenneministeri Timo Harakka (sd) sanoi keväällä, että “litra ysivitosta maksoi saman kuin hallituskauden alussa. Ja se tulee maksamaan saman tämän hallituskauden lopussa”, perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin siteerasi.

Keskihinta noussut yli 50 senttiä

Vallin huomautti hallitukselle, että ysivitosen keskihinta on nyt jo yli 1,8 euroa litralta, kun vuosi sitten hinta oli alle 1,3 euroa. 20 000 kilometriä vuodessa työmatkojaan ajava maksaa nyt yli 600 euroa enemmän.

– Tämä on kaikki pois muusta ja ihmisten ruokapöydästä. Arvoisa hallitus, mitä te aiotte tehdä tälle tilanteelle? Perussuomalaiset esittää pikaisia toimia polttoaineiden ja sähkön hintojen laskemiseksi. Sopiiko se teille? Vallin kysyi.

Ei helpotusta

Ministeri Harakka perusteli valtavia raakaöljyn hinnan tuplaantumisella ja sanoi, että EU:n toimet ja maailman markkinat vaikuttavat hintaan eniten – eivät hallituksen toimet.

Perussuomalaisten esitykseen hinnanalennuksista hän ei vastannut.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää