Artikkeli kuva

PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen kannustaa nuoria äänestämään eurovaaleissa: Kyse on siitä, mihin suuntaan haluamme EU:ta kehittää

09.04.2024 |16:51

Ylen mukaan suomalaisten äänestysinnokkuuden ennustetaan kasvavan tämän vuoden eurovaaleissa, mutta äänestysprosentti tulee silti jäämään alle 50:n. Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas Lauri Laitinen (kuvassa) kertoo, miksi juuri nuorten kannattaa äänestää kesäkuun eurovaaleissa.

– Viime kuukausina Euroopan parlamentti on päättänyt muun muassa metsiemme ennallistamisesta ja turvapaikanhakijoiden taakanjaosta, mikä vähentää kansallista liikkumavaraamme ja vaikuttaa suoraan siihen, miten kykenemme ylläpitämään omaa taloutta ja turvallisuutta tulevaisuudessa, terävöittää PS-Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja avaa videolla ajatuksiaan EU:n ennallistamisesta:

Youtube, 1 min 21 sek.

Laitinen muistuttaa, että Suomen lainsäädännöstä noin 11,8-17,8 % arvioidaan olevan peräisin EU:sta, joten sillä on Suomen kannalta hyvinkin keskeinen merkitys, ketkä istuvat päättävissä pöydissä. EU-tasolla päätetään muun muassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta, maahanmuuttopolitiikasta ja maiden välisistä tuista, joilla on suoria taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia suomalaisiin.

Liittovaltiokehitys on pysäytettävä

Kyse on myös siitä, mihin suuntaan haluamme kehittää Euroopan unionia – kohti ylikansallista liittovaltiota, jossa Suomelta viedään mahdollisuus harjoittaa itsenäistä ulkopolitiikkaa ja se pakotetaan maksamaan entistä suurempia summia muiden hyväksi vai kohti kansallismielistä kauppaliittoa, jossa itsenäiset eurooppalaiset kansallisvaltiot tekevät taloudellista yhteistyötä painamatta ketään alas.

– Tulevalle istuntokaudelle on väläytetty EU:n perussopimusten avaamista uusien laajentumisten mahdollistamiseksi. Todellisuudessa kyse on jäsenmaiden päätäntävallan keskittämisestä EU:lle eri kriisien varjolla. Tämän kehityksen pysäyttämiseksi on elintärkeää saada Euroopan parlamenttiin ja sitä myötä Euroopan komissioon valtasuhteet, jotka suosivat kansalliskonservatiiveja.

– Oma sukupolveni on elänyt koko elämänsä EU-Suomessa, mutta voimme vaikuttaa siihen, kehittyykö EU epädemokraattisempaan ja suomalaisvihamielisempään suuntaan vai saako Suomi viimein osansa EU-jäsenyydestä, päättää Lauri Laitinen.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää