

LEHTIKUVA
PS-Nuoriso: Toivomme hallituksen pitävän jatkossakin autoilevan veronmaksajan puolia
Eduskunnan lähetekeskustelussa käsitellään tänään kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan autoilun kustannusten alentamista. Aloitteen alullepanijoiden mukaan uudessa hallitusohjelmassa on juuri sitä henkeä, mitä he kansalaisaloitteellaan hakivat.
Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti –kansalaisaloite on herättänyt viime päivinä paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä.
– On totta, että aloitteessa esitetyt toimet ovat nykytilanteeseen nähden radikaaleja ja haukkaisivat ison palan valtion verotuloista. Esittämämme toimenpiteet on kuitenkin aloitteessa perusteltu ja haimme innoitusta esimerkiksi Puolasta, jossa polttoaineiden verotusta oli väliaikaisesti laskettu vastauksena kohonneisiin hintoihin ja kansalaisten vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, aloitteen alullepanijat Perussuomalaisesta Nuorisosta perustelevat.
Reaktio Marinin hallituksen toimiin
PS-Nuoriso toteaa, ettei aloite ei ole edelleenkään pelkkää idealismia, vaan vilpitön avunpyyntö hallitukselle edistää Suomen ja suomalaisten edun mukaista politiikkaa.
– Kyseessä oli reaktio Marinin hallituksen toimiin, jotka tieten tahtoen kurjistivat tavallisten kansalaisten oloja ilmastokunnianhimon tähden. Entisen puheenjohtajamme ja nykyisen kansanedustaja Miko Bergbomin sanoin tuemme edelleen aloitteen henkeä, joka on täysin oikea.
Hallitusohjelma oikealla tiellä
Perussuomalaiset nuoret myöntävät, että he olisivat toivoneet enemmän helpotuksia polttoaineiden verotukseen. Kuitenkin hallitusohjelmassa näkyy selkeästi perussuomalaisten kädenjälki ainoana eduskuntapuolueena, joka pyrkii hillitsemään polttoaineiden hinnannousua.
– Hallitusohjelmaan on muun muassa kirjattu, ettei liikennepolttoaineiden hinta nouse hallituksen toimenpiteiden takia. Markkinahintoihin hallitus ei voi vaikuttaa. Näin ollen hallitusohjelmassa on juuri sitä henkeä, mitä olemme hakeneet kansalaisaloitteellamme.
– Näemme, että kansalaisaloite on tehnyt ja tekee tehtävänsä herättämällä keskustelua ja kansanedustajia kansalaisten hätään. Toivomme jatkossakin hallituksen pitävän autoilevan veronmaksajan puolia ja oppositiolta ymmärrystä tavallisen suomalaisen elämän realiteetteihin, nuorisojärjestö toteaa tiedotteessaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastokunnianhimo Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom polttoaineiden hinta autoilijat Sanna Marin Hallitusohjelma kansalaisaloite verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Autoilla pitää saada ja voida ajaa niiden käyttöiän loppuun – päästöttömään tai vähäpäästöiseen pakottaminen ei ole vaihtoehto

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – “Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”

Hallitus alentaa ensi vuonna polttoaineiden verotusta 160 miljoonalla – ”Sellaista ei ole tässä maassa ennen nähty”

Talouselämä pelottelee jättilaskulla – maksajiksi kelpaavat polttomoottoriautolla ajavat suomalaiset

Vihreään ilmastorahastoon leikkaus

Hallituksen esitys alentaisi bensan hintaa – myönteisiä vaikutuksia erityisesti kuljetusalalle
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää