Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoriso: SDP:n kytkökset Venäjään selvitettävä

02.12.2024 |10:55

Perussuomalainen Nuoriso vaatii entisten itäblokkimaiden tapaista lustraatiota SDP:n Venäjä-kytkösten selvittämiseksi perinpohjin.

Perussuomalainen Nuoriso huomauttaa, että SDP:stä on noussut viime aikoina lukuisia Suomen turvallisuuspolitiikkaa kyseenalaistavia ja Venäjän valtiota ymmärtäviä kannanottoja niin Arkadianmäeltä kuin paikallistasolla.

Desanttien vaikutus ei voi jäädä pimentoon

Vastikaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) luopui tehtävästään vaadittuaan itärajan avaamista ja julistettuaan kiinteistökaupparajoitukset rasistisiksi. Samaan aikaan puolueen aktiivit kyseenalaistavat Nato-jäsenyyden, Ukrainan tukemisen ja Venäjä-pakotteet.

– SDP:stä on paljastunut kerrasta toiseen asioita, jotka ovat yksiselitteisesti Suomen kansallisen edun vastaisia. Puolueorganisaation sekä entisen johtoportaan kytkökset Venäjään on selvitettävä. Demaridesanttien vaikutus Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ei voi jäädä pimentoon, vaatii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

Milloin puolue pahoittelee ulostuloja?

Perussuomalainen Nuoriso katsoo, että muita puolueita putinismista ja Kremlin edun ajamisesta syyttävän SDP:n on kyettävä itse osoittamaan, ettei sillä itsellään ole siteitä Moskovaan.

SDP:n johdolla on myös ollut keskeinen rooli Nord Stream -kaasuputkien lobbaamisessa ja Suomen liittämisessä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.

– Tällä viikolla puhuttaneet ulostulot eivät ole demaripoliitikoiden keskuudessa neitsyydenmenetys Venäjän propagandaa myötäilevälle puheelle. Pahoitellaanko näitä vasta sitten, kun tulee tarpeeksi sanomista? pohtii hallituksen jäsen Noora Korpela.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää