LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoriso: SDP vihaa suomalaista duunaria – “Heille ulkomainen halpatyövoima on suomalaista koulutettua duunaria arvokkaampi”
Perussuomalainen Nuoriso pitää SDP:n kasvupaketin toimia työperäisen maahanmuuton edistämiseksi suomalaisia työntekijöitä vähättelevänä.
HS:n mukaan paketin kuuden miljardin euron nettomyönteiset vaikutukset ovat “lähes tyhjästä loihdittuja”. Työperäisen maahanmuuton osuus tästä olisi kolme miljardia euroa. Paketissa esitetään kolmen ja kuuden kuukauden aikarajojen poistoa, maahanmuuttoprosessin nopeuttamista, työnhakuviisumia, yritystukia maahanmuuttajia palkkaaville sekä verovapautuksia Suomeen muuttaville.
– Suurin osa näistä toimista mahdollistaa sellaisten ihmisten saapumisen ja jäämisen Suomeen, joilla ei ole edes tiedossa vakituista työpaikkaa. Samalla ollaan valmiita antamaan heille veroetuuksia suomalaisiin nähden ja jopa valmiina tukemaan yrityksiä, jotta ne suosisivat ulkomaalaista työvoimaa suomalaisen sijaan, toteaa Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
– Demarit osoittavat jälleen, miten heille ulkomainen halpatyövoima on suomalaista koulutettua duunaria arvokkaampi!
Työelämän muutokset pelkästään kosmeettisia
Työssäkäyvien suomalaisten toimeentuloa edistäviä toimia ei demareiden vaihtoehdossa juuri nähdä. Ansiotuloveroa kevennetään alle neljäsosa siitä, mitä hallitus on tekemässä. Lisäksi työssäkäyntiä pidettäisiin jatkossakin kalliina pitämällä autoilun ja polttoaineiden verotus aiemmalla korkealla tasolla.
– SDP:n työelämän muutokset ovat kosmeettisia eivätkä tue perusduunaria lainkaan. Autoilevan duunarin kurittamisen lisäksi pidän hyvin epätodennäköisenä, että 74-vuotiaita saataisiin tehokkaasti työelämään kohentamaan kansantaloutta, epäilee 3. varapuheenjohtaja Jonni Levaniemi.
– Ilmastotavoitteen he haluavat pitää kynsin ja hampain vuodessa 2035, välittämättä siitä, mitä se kansantaloudellemme ja monille tehtaille tarkoittaisi. Heidän arvionsa mukaan saisimme 370 miljoonan hyödyt ja työllisyyteen tämä ei vaikuttaisi. Melko paksua, etten sanoisi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- autoilun verotus kasvupaketti Jonni Levaniemi Lauri Laitinen kansantalous Perussuomalainen Nuoriso polttoaineiden verotus ilmastotavoitteet duunarit ansiotuloverotus ulkomainen työvoima Yritystuet työelämä halpatyövoima Työperäinen maahanmuutto Verovapaus SDP työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”
SDP:n kasvupaketti on toiveiden tynnyri – Koponen: “Demareiden lempiratkaisu kaikkeen ovat verot, ja heti kakkosena tulee velka”
Halla-aho huvittui paradoksista: “Perinteisessä oikeistossa moni pitää hyvin tärkeänä sitä, että vasemmisto pitää heitä sivistysporvareina”
Jenna Simula demareiden kyhäämistä kasvutoimista: ”pelkkiä juhannustaikoja”
Piisinen: Hallitus suojelee julkista taloutta vahvistavaa työperäistä maahanmuuttoa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää