Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoriso: Musiikkiluokista luopuminen on tahditonta

10.02.2025 |10:37

Perussuomalainen Nuoriso tyrmää vasemmistoliiton esityksen luopua painotetun opetuksen, kuten musiikin opetuksen, luokista kouluissa. Samassa yhteydessä vasemmistoliitto esittää yhtäläistä valinnaisaineiden saatavuutta asuinalueesta riippumatta kunnassa.

– Tasapäistäminen ei paranna oppimistuloksia eikä edistä valinnaisaineiden saatavuutta vaan johtaa siihen, että opetuksen laatu kärsii ja valinnaisten tarjonnasta karsitaan, kun resurssit eivät riitä samaan tasoon suurimmissakaan kunnissa, moittii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.

Sen sijaan järjestö kannattaa tasoryhmien ja painotettujen luokkien lisäämistä, jotta motivoituneimmat voivat syventää osaamistaan perusopetuksen sisällön lisäksi.

Vasemmiston ajattelu on kuin rapusanko

PS-Nuorison hallituksen jäsenen Ami Kimasen mielestä painotetut luokat tukevat erikoistumista varhaisessa vaiheessa.

– Meistä jokaisella on erilaisia vahvuuksia, joiden kehittämiseen on erityisen hedelmällistä saada tukea nuorena.

Vasemmiston ajattelua Kimanen vertaa rapusankoon. Vertauksen mukaan sangon pohjalla olevat ravut kiskaisevat sangosta ylöspäin kiipeävän ravun takaisin pohjalle, jolloin yksikään ei pelastu.

– Vasemmisto-Suomessa kaikilla pitää olla yhtä kurjaa, jottei eroja tuloissa tai menestyksessä pääsisi syntymään. Meidän on sanottava ei kommunismille! Lahjakkuuden tukeminen on koko yhteiskunnan etu.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Erityisopettaja-kansanedustaja Jaana Strandman haluaa kansalaistaidot perusopetukseen: Kansalaistaidoilla on suuri merkitys myös henkiseen kriisinkestävyyteen

31.01.2025 |15:04
Suomen uutiset logo

Koposelta kirjallinen kysymys tiedevastaisesta opetuksesta kouluissa – ”Sukupuoli ei ole mielipidekysymys, vaan biologinen fakta”

10.01.2025 |16:50
Suomen uutiset logo

Hallitus esittää merkittäviä rajoituksia kännyköiden käytölle kouluissa – rehtorikansanedustaja Jaana Strandman: ”Opetukseen ja oppimiseen keskittyminen helpottuvat”

30.10.2024 |09:20

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää