Artikkeli kuva

Koululainen pakkaa reppuaan. Kuvituskuvaa. / LEHTIKUVA

PS-nuoriso kysyi kouluopetuksen puolueellisuudesta ja somemyrsky nousi – Opetusalan ammattijärjestö myöntää nyt: ”Ylilyönnit opetuksessa olleet mahdollisia”

14.01.2021 |20:55

Sosiaalisessa mediassa on eilen ja tänään keskusteltu runsaasti Perussuomalaisen Nuorison käynnistämästä kampanjasta, jossa perussuomalaisten nuorisojärjestö pyysi oppilaita kertomaan kokemuksiaan kouluopetuksen puolueellisuudesta. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtisen mukaan opetus on puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Tästä huolimatta eräistä poliittisista vaikuttamisyrityksistä tai sellaisiksi tulkittavista tapauksista kouluissa tiedetään ja niistä on kerrottu myös julkisuudessa.

Koulukampanja alkoi PS-nuorison sosiaalisessa mediassa julkaisemalla viestillä: ”Hei nuori! Onko sinun koulussa perussuomalaisiin suhtauduttu eri tavalla kuin muihin puolueisiin? Käsitteleekö opettajasi puolueita tasavertaisesti, vai näkyykö asenne ja oma poliittinen suunta opetuksessa? Kerro meille kokemuksesi!”

Opetusalan ammattijärjestö OAJ älähti asiasta. OAJ:n sosiaalisessa mediassa julkaisemassa kirjoituksessa muun muassa väitetään kyselyä poliittiseksi ilmiantokampanjaksi. OAJ vakuuttaa, että opettajia ohjaavat työssä niin opetussuunnitelmat kuin työn eettiset periaatteet.

Varsinaiseen asiaan, eli opetuksen puoluepoliittiseen vaikuttamiseen OAJ ei sosiaalisen median päivityksissään todennut mitään, vaan OAJ viestitti asian vierestä. Myös some-keskustelu ohjautui toisaalle.

Asioiden väärinymmärtäminen ja myös tahallinen vääristely ovat toki sosiaalisessa mediassa jokapäiväistä. Enempien virhetulkintojen välttämiseksi Perussuomalainen nuoriso kertoi Twitterissa, että järjestön koulukampanjan tarkoitus on yksinkertaisesti vain kerätä oppilaiden kokemuksia koulumaailmasta, ei sen kummempaa. Vastaavia kyselyjä julkaistaan jatkuvasti eri medioissa, varsinkin iltapäivälehdissä.

Poliitikot ramppaavat kouluissa

Peruskoulun opetus nojaa perusopetuslakiin sekä valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin, joiden mukaan opetus on uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Tästä huolimatta erilaisista poliittisista irtiotoista on toisinaan kerrottu julkisuudessa.

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Outi Mara kertoi äskettäin Twitterissa saatuaan aiemmin kuulla opettajan vihjailleen oppilaan vanhempien olevan natseja.

– Ja kuinka opettaja kertoi 2.luokkalaiselle, mitä puoluetta äänestää. Kuuluuko kouluun tämmöinen? Mielestäni ei, Mara kirjoittaa Twitterissa.

 


Natsittelu koulussa ei ole asiallista

Suomen uutiset tavoitti OAJ:n koulutuspolitiikan päällikön Nina Lahtisen. Hän vakuuttaa, että perusopetus on kouluissa puoluepoliittisesti sitouttamatonta.

– Puolueettomuus varmistetaan toisaalta opettajien yliopistokoulutuksella sekä valtakunnallisella opetussuunnitelmalla, jossa ohjeistetaan siihen, että omassa luokkayhteisössä ja muussa osallistumisessa kaikille annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi ja ilmaisemaan rakentavasti näkemyksiään.

-Opetussuunnitelmassa todetaan, että oppilaat saavat tietoja ja kokemuksia myös poliittisesta vaikuttamisesta, mutta siitä lähdetään, että opetus on aina puoluepoliittisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Opettajat toimivat opetussuunnitelman mukaan, joka on normi, Lahtinen sanoo.

Hän kuitenkin myöntää, että edellä mainitun kaltaisia ylilyöntejä on saattanut kouluissa tapahtua.

-Toki se on mahdollista. Silloin mahdollisimman pian on oltava yhteydessä siihen opettajaan, ja keskusteltava opettajan kanssa. Tarvittaessa myös rehtori voidaan pyytää mukaan. Huoli täytyy tuoda sen ihmisen tietoon, jonka toiminnassa katsotaan olevan korjattavaa.

Lahtinen sanoo, ettei voi ottaa kantaa kenenkään sanomisiin tai yksittäistapauksiin. Hän kuitenkin myöntää, että oppilaan vanhemman kutsuminen natsiksi ei ole asiallista.

– Opettaja ei voi eikä saa ketään nimitellä, tietenkään. Tässäkin tapauksessa tulisi olla yhteydessä siihen henkilöön, jonka väitetään näin sanoneen ja selvittää, onko ja jos on, niin miksi näin on sanottu ja mistä se on johtunut. Asiaan on etsittävä ratkaisua, ettei se toistuisi.

Opettajien opetettava kriittistä suhtautumista

Poliitikot tekevät myös kouluvierailuja. Muutama vuosi sitten sdp:n eduskuntavaaliehdokas, monikulttuurivaikuttaja Abdirahim ”Husu” Hussein vieraili osana eduskuntavaalikampanjaansa sipoolaisessa koulussa, jossa Hussein julisti oppilaille poliittisia näkemyksiään. Samassa yhteydessä Hussein väitti perussuomalaisia rasisteiksi. Koululaisten vanhemmat tuolloin kuulivat Husseinin esiintymisestä jälkikäteen lapsiltaan.

Sdp:n eduskuntavaaliehdokas Husseinin kouluvierailut ja niiden yhteydessä tapahtunut poliittisten näkemyksien tyrkyttäminen on helppo nähdä poliittisena vaikuttamisena, jonka koulu on vain antanut tapahtua.

OAJ:n Lahtinen ei ota kantaa Husseinin tapaukseen. Lahtinen sanoo, että poliitikkoja voidaan kutsua kouluihin kaikista puolueista, jotta he voivat kertoa esimerkiksi omasta työstään sekä tutustua tämän päivän koulunkäyntiin.

-Opettajan tehtävä on opettaa oppilaat suhtautumaan kriittisesti ja ymmärtämään erilaisia näkemyksiä.

-Jos poliitikko käyttäytyy epäasiallisesti tai epäkunnioittavasti muita puolueita tai kansanryhmiä kohtaan, niin totta kai siihen on puututtava kyseisen poliitikonkin kanssa. Tällöin voidaan välittää tietoa, että hän ei ehkä ole sopiva henkilö kouluvierailuille. Opetuksen on oltava opetussuunnitelman mukaista myös niillä tunneilla, joilla on vierailijoita.

Lahtinen sanoo, että kun kouluun kutsutaan vierailija, on hyvä etukäteen varmistaa mistä ja mitä hän esittää.

-Jos oletetaan lähtökohtaisesti, niin meidän aikuisten, varsinkin poliitikkojen pitäisi ymmärtää miten käyttäydytään ja toimitaan esimerkillisesti. Kouluun ei pidä tulla kenenkään haukkumaan ketään.


Perussuomalaisen Nuorison Miko Bergbom kommentoi kohua Maria Asuntan haastattelussa torstaina:

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää