Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Historian surkein hallitus teki nuorille ansan

13.03.2015 |10:58

Perussuomalaiset Nuoret arvostelevat hallituksen esitystä, jonka mukaan tukea ei enää maksettaisi opiskelijan toisen, samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamisesta.

– Koulutukseen hakeutuvalta nuorelta ei voi vaatia opinto-ohjaajan kykyjä. Valtion vastuulla on tarjota koulutusta aloilla, joilla on tulevaisuudessa työpaikkoja. Nuoren niskaan tällaista arviointiprosessia ei voi laittaa, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen muistuttaa.

Harkitsematon juustohöyläleikkaus

Perussuomalaisten Nuorten mielestä kyseessä on 10 miljoonan euron “juustohöyläleikkaus”, jolla asetetaan syrjäytymisvaaraan ne nuoret, joiden aloilta ovat työt loppuneet heidän valmistuttuaan.

– Hallitus ei voi asettaa tällaista ansaa nuorille, vaan valtion on tuettava uudelleenkouluttautumismahdollisuuksia, jos se on järjestänyt koulutusta, jolla ei työllisty. Asiantuntijoiden mukaan yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa. Hallituksen harkitsematon 10 miljoonan euron säästöesitys kaatuu jo kymmenellä syrjäytyneellä nuorella per vuosi, Tynkkynen huomauttaa ja antaa hylätyn arvosanan hallituskauden “väsyneelle päättötyölle”.

Opiskelija voi jäädä kokonaan tuetta

Perussuomalaisten Nuorten mielestä kokoomuksen, SDP:n, RKP:n ja kristillisten ajama opintotukimuutos on lisäksi epäreilu.

– Työllä ensimmäiset opintonsa rahoittanut opiskelija jää kokonaan tuetta, jos hän ottaa paperit ulos ja myöhemmin joutuu kouluttautumaan uuteen ammattiin.

Vaihtoehtoja tarjolla

Tynkkynen sanoo, että nuorten työelämään siirtymiseen pitää kiinnittää huomiota, mutta sitä ei tule tehdä ajattelemattomasti.

– Ymmärrämme tiukan taloustilanteen ja tarjoamme useita ratkaisuja opiskelijoiden työelämään siirtymisen näkökulmasta. Sanomme kyllä esimerkiksi kurssien monimuoto-opetukselle, lapsiperheitä helpottavien luentopakkojen poistolle, tutkintoloukkujen kuten virkamiesruotsin poistolle sekä opintotuen korottamiselle niissä tapauksissa, joissa opiskelija haluaa vetää tutkintonsa kasaan nopeammin, Tynkkynen listaa.

Perussuomalaiset Nuoret toivovat, että hallituspuolueiden kansanedustajat ajattelevat äänestyspäätöstään nuorten tulevaisuuden näkökulmasta ja purkavat valmistelemansa esityksen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää