Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Dan Koivulaakso poistettava hallitusneuvotteluista

10.05.2019 |13:08

Valtioneuvosto julkisti 9.5. hallitusneuvotteluihin osallistuvien henkilöiden nimet. Erityisen kiinnostavaa listassa on niin sanottujen ilmiöpöytien vetäjät. Ilmiöpöydän “Turvallinen oikeusvaltio Suomi” -alaryhmää oikeusvaltion kehittämisestä vetää vasemmiston Dan Koivulaakso.

Perussuomalaisten Nuorten mielestä on törkeää, että Koivulaakson (kuvassa) kaltainen henkilö on mukana hallitusneuvotteluissa ja vieläpä ryhmässä, jonka tarkoituksena on oikeusvaltion kehittäminen.

Koivulaakso muun muassa kannattaa väkivaltaisen Antifa-järjestön toimintaa ja on vuonna 2012 vaatinut lainvastaisesti perussuomalaisten valiokuntapaikkojen eväämistä sekä puolueen eristämistä poliittisin keinoin.

– Hallitusneuvotteluista tulee vain entistäkin irvokkaampi näytelmä, jos niiden oikeusvaltion kehittämisestä vastaavaa työryhmää vetää väkivaltaa kannattava äärivasemmistolainen, toteaa PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii Koivulaakson välitöntä erottamista vetämästään työryhmästä.

– Vaadimme myös, että hänet pidetään mahdollisimman kaukana hallitusneuvotteluista ja kaikesta muusta, missä päätetään yleensäkään mistään merkityksellisestä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää