Artikkeli kuva

Sotaa pakenevia ukrainalaisia naisia ja lapsia ylittämässä Puolan rajaa. / LEHTIKUVA

PS-Naiset: Ukrainalaiset naiset ja lapset nopeasti osaksi yhteiskuntaa

11.03.2022 |09:19

Perussuomalaiset Naiset toivoo Suomen kunnilta valmiutta majoittaa nopeastikin Ukrainasta sotaa pakenevia perheitä. Monissa kunnissa on muun muassa kartoitettu tyhjiä vuokra-asuntoja ja yleisiä tiloja.

Monet Suomeen tulleet ukrainalaiset perheet ovat menneet sukulaistensa ja tuttaviensa luo, jotka ovat jo Suomessa. Jatkossa tulee myös niitä, joilla ei ole valmiita kontakteja Suomessa.

Ei voi verrata siirtolaisvyöryyn

Perussuomalaiset Naiset muistuttaa, että Ukrainassa perheenisät jäävät sotimaan maansa puolesta Venäjän joukkoja vastaan. Tilannetta ei voikaan naisten mukaan mitenkään verrata vuoden 2015 siirtolaisvyöryyn Afrikasta ja Lähi-idästä.

– Kyseessä on täysin eri tilanne. Ukrainassa on sota – esimerkiksi Irakissa ja Somaliassa ei ollut. Ukrainasta tulee naisia ja lapsia, ja miehet jäävät puolustamaan kotimaataan. Lähi-idästä livistivät nuoret miehet ensimmäisinä, vaikkei sotatilaa ollutkaan. Ukrainalaiset ovat ahkeraa väkeä, ja he toivovat pääsevänsä vielä joskus kotiin.

– Lisäksi täytyy muistaa, etteivät nämä ukrainalaiset juurikaan tarvitse yhteiskunnan tukemaa sopeutumista länsimaiseen yhteiskuntaan. He ovat pääosin valmiita työelämään ja varmasti he haluavatkin olla täälläkin osa yhteiskuntaa, PS-Naiset toteaa.

Lapset kouluun

Perussuomalaiset Naiset muistuttaa, että myös koulupaikoille tulee tarvetta. Monilla on lapsia mukana ja heidät kannattaa saada pian oppimaan kieltä ja käymään koulua. Tämä toki vaatii lisäresursseja kouluihin.

– Valtion pitää tässä tulla vastaan ja taata tarvittavat resurssit. Venäjän täysin käsittämätön hyökkäys tulee maksamaan euroissa paljon joka paikassa, mutta henkistä kärsimystä ei mitata euroissa. Annetaan Ukrainasta pakeneville lapsille siis hyvä koulutie.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää