Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

17.02.2022 |17:07

Suomessa on tällä hetkellä käynnissä pahin maatalouskriisi vuosikymmeniin. Tuottajat ovat hädässä: huonot satokaudet, kohonnut energian hinta sekä lannoitteiden ja rehun hintojen karkaaminen ajaa maatiloja alas järkyttävää vauhtia.

– Tuhannet tilat ovat maksuongelmissa, ja tähän mennessä ainoa tekemänne helpotus on mahdollistaa tiloille lisävelanottoa. Siis kriisin keskellä lisää velkaa! Me perussuomalaiset vaadimme teiltä toimia nyt; välitön lyhennysvapaus maatilalainoista ilman erillistä hakemusta, ja syksyllä maatalousrakennusten vapautus kiinteistöverosta, kansanedustaja Jenna Simula vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla.

Toimenpiteitä ”lähipäivinä”

Simula kysyi, missä viipyvät toimenpiteen ruuantuotannon turvaamiseksi ja ymmärtääkö hallitus, että toimen on oltava riittäviä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) myönsi, että ruuantuotannon osalta Suomessa ollaan ennennäkemättömän kriittisessä tilanteessa.

Leppä kertoi, että valtiovallan ja hallituksen on markkinoiden lisäksi puututtava tilanteeseen, mutta toimenpiteitä Leppä ei listannut. Niistä kerrotaan ”lähipäivinä”.

Keskustalla on suuri vastuu

Simula huomautti, että ministeri Leppä itse ja keskustapuolue ovat olleet päättämässä näistä asioista jo pitkään, mutta siihen on tultu, että Suomessa on käsillä EU-ajan pahin maatalouskriisi.

– Se uhkaa suomalaista maatalouselinkeinoa, huoltovarmuutta ja omavaraisuuttamme. Emme todellakaan halua, että kaupan hyllyt täyttyvät ulkomaisella ruoalla, ja siksi on äärimmäisen tärkeää huolehtia suomalaisen maatalouden kannattavuudesta.

– Joko pian näemme päivän, jolloin tuottajalle jää tehdystä työstä oikeanlainen korvaus? Simula tivasi.

Ministeri Leppä lupasi, että hallitus tulee huolehtimaan akuuteista toimenpiteistä, mutta pitkän aikavälin ruuantuotannon haasteisiin vastaamaan kootaan kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen ryhmä.

Ilmastotoimet pahentavat tilannetta

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi huomautti hallitukselle, että kauniit puheet ovat ainakin osittain ristiriidassa tekojen kanssa.

– Eräät ministerit ovat vaatineet ilmastohätätilaa Suomeen. Se pahentaisi entisestään maatalouden tilannetta, koska toimenpiteet kohdistuisivat maatalouteen, joka muutoinkin on kriisissä, Kankaanniemi huomautti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää