

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS kritisoi hallituksen sote-esitystä sen puutteista: “Hallitus ajaa uudistusta läpi pussi päässä”
Perussuomalaiset jättivät talousvaliokunnassa eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen sote-uudistuksesta. Esityksessä siirrettäisiin sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastustoimi alueellisille hyvinvointialueille, joiden määrä olisi 21. Esitys on kuitenkin vaikutusarvioiltaan puutteellinen ja asiantuntijalausuntojen mukaan jopa lisää kustannuksia.
Talousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet kritisoivat hallituksen esitystä sen puutteista. Asiantuntijalausuntojen perusteella sote-uudistuksesta ei ole tehty riittävästi vaikutus- ja riskiarvioita. Tavoite terveydenhuollon toiminnan tehostamisesta ei todennäköisesti toteudu.
Kunnolliset vaikutusarviot puuttuvat
Savo-Karjalan vaalipiiristä kansanedustajaksi nousseen Minna Reijosen mielestä esitys on liian keskeneräinen.
– Tässä ollaan tekemässä Suomen historian suurinta muutosta, ja kunnolliset laskelmat ja vaikutusarviot puuttuvat. Uudistuksen tarkoitus olivat tasapuoliset palvelut, mutta tässä voi käydä ihan päinvastoin. Uudistuksessa ollaan näillä faktoilla erityisen hataralla pohjalla, hän varoittaa.
– Uudistus ei takaa paikallisten terveysasemien säilymistä harvaanasutuilla alueilla. Vastaavasti isojen kaupunkien kulut voivat nousta, Reijonen jatkaa.
Esitys vaarantaisi pienet ja keskisuuret sote-yritykset
– Esitys vaikeuttaisi toteutuessaan pienten ja keskisuurten yksityisten sote-yritysten toimintaa jatkossa, Sakari Puisto huomauttaa.
Etenkin pienempien yritysten mahdollisuudet päästä esityksessä asetettuihin velvoitteisiin olisivat verrattain vaatimattomat, jolloin vaihtoehdoksi voisi jäädä yksityistetyn toiminnon siirtäminen takaisin julkiseksi tai toiminnon siirtäminen suuren yrityksen käsiin. Tällä puolestaan olisi kilpailua ja yritteliäisyyttä haittaava vaikutus.
– Maassamme on arvostettuja, yksityisellä puolella toimivia erikoissairaanhoidon yksiköitä, kuten tekonivelsairaala Coxa ja Sydänsairaala. Sydänsairaalan toimitusjohtajan mukaan hallituksen esitys lamauttaisi sairaalan toiminnan. Meillä ei ole varaa tällaisten huippuyksiköiden toiminnan vaarantamiseen, vaan päinvastoin näiden ja vastaavien uusien yksiköiden kehitysmahdollisuuksiin tulevaisuudessa tulee panostaa, Puisto toteaa.
– Lisäksi on syytä herätä myös tulevaisuuden suomalaisten terveysyritysten korkean arvonluonnin vientimahdollisuuksiin.
Perustuslailliset näkökohdat sivuun
Puisto harmittelee myös, ettei talousvaliokunnan enemmistö halunnut odottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon valmistumista. Asiasta äänestettiin kokouksessa, ja tämä kanta runnottiin läpi hallituspuolueiden edustajien äänin.
– Talousvaliokunta ei ole näin ottanut huomioon esitykseen liittyviä perustuslakivaliokunnan kantoja ja niiden mahdollisia vaikutuksia talousvaliokunnan roolin kannalta keskeisiin näkökohtiin. Kiirehtiminen ei ollut tarpeen, koska perustuslakivaliokunnan kannanotto on joka tapauksessa koko eduskuntaa ja valtioneuvostoa sitova. Se valmistunee lähiaikoina.
– Sanna Marinin hallitus ajaa sote-mallia täysin eri lähtökohdista kuin edellinen hallitus, Veikko Vallin huomauttaa.
Kustannuksista ei ole hajuakaan
Edellinen malli perustui potilaiden valinnanvapauteen, yrittäjyyteen ja markkinatalouteen.
– Nykyinen malli on lähes sen vastakohta, kuin suunnitelmatalouteen perustuva malli, jossa valtio maksaa ja tuottaa palvelut, ja sote-alan yrityksille jätetään rippeitä.
Uuden mallin vaikutusarviot puuttuvat. Sote-kustannusten noususta heti ja pidemmällä aikavälillä ei ole tietoa, ei myöskään siitä, miten malli vaikuttaa kuntien rahoituspohjaan ja työntekijöiden palkkoihin. On myös epäselvää, miten käy leikkausjonopotilaille.
– Vain siitä on tietoa, että lisää maakuntahallintoa tulee ja epävarmuutta sote-alan työntekijöille. Kuka on kenenkin palveluksessa ja missä, se on hämärän peitossa, Vallin toteaa.
– Hallituksen yritysvihamielinen politiikka ei lakkaa hämmästyttämästä. Taas kerran ollaan pyyhkäisemässä yrittäjät kylmänviileästi sivuun, perussuomalaiset ihmettelevät.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sydänsairaala Coxa sote-yritykset riskiarviot hyvinvointialueet vaikutusarvionti terveysasemat eriävä mielipide sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistus Veikko Vallin Minna Reijonen Talousvaliokunta Maakuntahallinto Pelastustoimi Sakari Puisto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Hallitus yrittää maakuntauudistuksessa haukata liian ison palan – nyt tarvittaisiin malttia

Taloustieteen professori Virén hämmästelee kuntien taloustilannetta

Reijonen: On aika selvittää, mitä tulevien sote-maakuntien hallinto maksaa

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä

Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Aikooko hallitus pantata päätöstään Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden tulevaisuudesta vaalien yli?

Ronkainen ja Rantanen sote-uudistuksesta: ”Pelastustoimelle jäämässä luu käteen”
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.