LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS: Kompostin ilmoitusvelvollisuudesta ja kompostitarkastajista tulee luopua – ”Kakkakikkareiden kyttäämistä”
Eduskunta käsitteli perjantaina perussuomalaisten kansanedustajan Ville Tavion lakialoitetta joka esitti, että kansalaisten kompostin ilmoitusvelvollisuudesta ja kompostitarkastajista luovutaan. – Valtion ei pidä asettaa uusia tarpeettomia velvoitteita kansalaisilleen, Tavio sanoi tänään eduskunnassa.
Uudistetun jätelain mukaan kiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen omatoimisesta käsittelystä eli kompostoinnista tulee vuoden 2023 alusta ilmoittaa kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Ilmoitus tulee tehdä, vaikka kiinteistöllä kompostoidaan vain osan aikaa vuodesta, kuten esimerkiksi vapaa-ajan asunnolla.
Ville Tavion lakialoitteessa todetaan, että kansalaisille luotu uusi ilmoitusvelvollisuus on hyvän hallinnon suhteellisuusperiaatteen vastainen. Samaan lopputulokseen päästäisiin paljon pienemmällä byrokratialla ja viranomaisresursseilla, jos jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen ilmoitusvelvollisuuden sijaan selvitys komposteista tehtäisiin kyselytutkimuksin.
Jätelain uudistuksen taustalla oleva EU-direktiivi ei edes edellytä kompostoimisen ilmoitusvelvollisuutta, vaan direktiivi nimenomaisesti esittää, että tietoa komposteista kerättäisiin kyselytutkimuksilla viiden vuoden välein.
Ilmoitusvelvollisuus turhaa byrokratiaa
Lakialoitteen tarkoituksena on muuttaa jätelakia siten, että biojätteen kompostoinneista ei tarvitse jatkossa ilmoittaa kunnan jätehuoltoviranomaisille.
Perussuomalaisten mielestä ilmoitusvelvollisuus on turhaa byrokratiaa. Tavio katsoo, että keskusta hallituksessa ajaa SDP:n ja muun vihervasemmiston kanssa läpi taas täysin turhaa byrokratiaa.
– Perussuomalaiset näkee, että kompostitietojen kerääminen EU-direktiivinkin esittämällä tavalla kyselyillä viiden vuoden välein olisi riittävä ja helppo menettelytapa.
– Tämä suomalaisille säädetty uusi ilmoitusvelvollisuus on hyvän hallinnon suhteellisuusperiaatteen vastainen. Samaan lopputulokseen päästäisiin pienemmillä viranomaisresursseilla, jos jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen ilmoitusvelvollisuuden sijaan selvitys kompostoinnista tehtäisiin siis kyselytutkimuksella, Tavio sanoi eduskunnassa.
Kokoomuksestakin tukea aloitteelle
Kokoomuksen Timo Heinonen asettui lakialoitteen taakse. Kokoomusedustaja totesi, että kompostien valvonnalla luotaisiin vain turhaa byrokratiaa.
– Edustaja Tavio nosti esille kompostitarkastajat, joita jo maakunnissa kiertää, ja kun täällä on paikalla keskustasta edustaja Kettunen, niin kysyisin edustaja Kettuselta: miten keskusta tähän oikein suhtautuu? Tämä on aivan käsittämätön esitys maaseudulle ja tulee aiheuttamaan paljon erikoisia tilanteita. Kyllä ihmiset tuolla maaseudulla itse asiassa osaavat nämä asiat tehdä. Siellä ovat kompostit olleet käytössä vuosikymmeniä, ja vastuulliseti niitä käytetään, sillä jokainen tietää, että jos kompostia ei käytetä oikein tai vastuullisesti, se tulee aiheuttamaan esimerkiksi tuholaishaittoja ja muuta, Heinonen sanoi.
Heinosen mukaan kaikkea turhaa byrokratiaa on syytä purkaa.
– Kaiken kaikkiaan edustaja Tavion esitys on hyvä ja kannatettava. Tämäntyyppistä turhaa byrokratiaa ei pidä enempää tehdä. Viime kaudella Juha Sipilän hallitus purki turhaa byrokratiaa ja vei tätä maata parempaan suuntaan, ja nyt näyttää, että tässäkin me menemme väärään suuntaan.
Tarkastuksilla ei käytännön merkitystä
Perussuomalaisten Sheikki Laakso painotti, että kompostitarkastuksilla ei ole käytännön merkitystä.
– Todellisuudessa tämmöisillä ei ole minkäännäköistä merkitystä, mutta eihän näistä sitten meinata millään päästä jatkossa eroon, koska tilanne tulee olemaan se, että jokuhan tästä nyt saa sitten kivan pikku puuhastelutyön ja totta kai hän keksii siihen hyviä lisiä ja kaikennäköistä muutakin, ettei tällainen kiva pikku puuhasteluhomma sitten loppuisi.
– Ei meidän tehtävämme ole tehdä tällaisia aivan turhanpäiväisiä kuluja ja ilmoitusvelvollisuuksia ihmisille. Kyllä me pärjätään niillä komposteilla, mitä siellä tällä hetkellä on ilman kompostipoliisejakin, Laakso painotti.
Tuleeko seuraavaksi kompostiasioiden neuvottelukunta?
Perussuomalaisten Leena Meri totesi edelleen, ettei hänkään jaksa ymmärtää, mitä varten Suomi ottaa ja on ottanut tämän yli sen, mitä EU-direktiivissä edes edellytetään. Meri vaati eduskunnassa oman järjen käyttöä.
– Kun miettii, miten historian saatossa olemme täällä eläneet, niin olemme lannoittaneet peltoja lehmänlannalla ja hevosenlannalla, ja nyt tämä on mennyt aikamoiseksi – niin kuin moni hevosyrittäjäkin on sanonut – kakkakikkareiden kyttäämiseksi.
– Tässä on myös se, mistä olen ollut lakivaliokunnassakin huolissani, että koko ajan tulee monia lakeja, joista joillakin on hyvä tarkoitus – siis varmaan tälläkin joku hyvä tarkoitus nyt sitten on olemassa – ja koko ajan luodaan uusia tehtäviä ja rekistereitä ja sinne tarvitsee aina virkamiehen ja sitten sinne tuleekin jo sen jälkeen ehkä kompostiasioiden neuvottelukunta ja sitten kompostiasioiden virasto. Ja sitten me kumminkin aina puhutaan, että hallintoa pitää karsia. Miten me sitä karsitaan, kun me koko ajan perustetaan uusia virkoja ja uusia virkamiehiä pilvin pimein? Meri kysyi.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- järjen käyttö suhteellisuusperiaate ilmoitusvelvollisuus kiinteistöt Kompostitarkastajat Sheikki Laakso ilmastohysteria virkamiehet viranomaiset lakialoite Kyttääminen Timo Heinonen Leena Meri Ville Tavio Byrokratia Maaseutu Juha Sipilä perussuomalaiset hallitus Hallinto Keskusta EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: “Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä lakialoite kompostien ilmoitusvelvollisuudesta luopumiseksi – kompostien ilmoitusvelvoite ei olekaan EU-määräys
Koskela lyttää ohituskaistat ”vihreän siirtymän” hankkeille: Hallituksen esitys ainoastaan lisäisi turhaa byrokratiaa
Perussuomalaiset vaatii ilmastotoimien lykkäämistä ja kohtuuhintaista energiaa kansalle, Ohisalo järkyttyi – Purra: ”Olen realisti enkä julistaja”
Perussuomalaiset toivoo asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen: Budjetti on velkaa velan päälle, ideologisista syistä
Ideologia haisee kuin huonosti hoidetussa kompostissa – Koponen: “Punavihreä hallitus jatkaa kuljetusyrittäjien lyömistä”
Mäenpää huolissaan jätealan tulevaisuudesta: “Sanktioiko Euroopan unioni Suomen alhaisen kierrätysasteen?”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää