LEHTIKUVA
PS-kansanedustajilta kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamiseksi
Perussuomalaisten kansanedustajat Vesa-Matti Saarakkala ja Rami Lehto ovat tehneet kansalaisaloitteen kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamiseksi. Nimienkeruu kansalaisaloite.fi –palvelussa on alkanut tänään perjantaina.
Eduskunta ei innostunut lakialoitteesta
Saarakkala teki asiasta edellisellä vaalikaudella lakialoitteen, joka ei eduskunnassa kuitenkaan menestynyt ja samoin kävi tällä vaalikaudella Lehdon vastaavalle lakialoitteelle.
Niinpä kansanedustajat päätyivät siihen, että asiaa viedään nyt eteenpäin kansalaisten tuella, sikäli kun sitä aloitteelle löytyy. Mikäli aloitteelle kertyy yli 50 000 allekirjoittajaa, eduskunta pääsee todennäköisesti äänestämään asiasta.
Eläkettä jopa 4 000 euroa
Kansanedustajien sopeutumiseläkettä on pääomatuloista riippumatta mahdollisuus saada aina varsinaiselle eläkkeelle siirtymiseen asti ja sopeutumiseläkkeet vaihtelevat noin 2 000 eurosta aina noin 4 000 euroon kuukaudessa.
Kyseiseen etuuteen on mahdollisuus sellaisilla kansanedustajilla, jotka ovat tulleet valituksi ensimmäisen kerran ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja ja toimineet vähintään seitsemän vuotta kansanedustajina.
Sopeutumiseläkeläisiä noin 50
Tammikuussa 2011 silloinen eduskunta poisti mahdollisuuden tuohon kohtuuttomaan etuuteen ensimmäistä kertaa vuonna 2011 tai sen jälkeen ensimmäistä kertaa valituksi tulleilta kansanedustajilta, mutta jätti etuuden itselleen.
Tällä hetkellä sopeutumiseläkettä nauttii noin 50 entistä kansanedustajaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Soini: Ansaittu veroale myös eläkeläisille
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.