Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-kansanedustajat Haaviston ministerivastuuasiassa: ”Vihreät eivät nauti luottamusta”

09.12.2020 |14:22

Vuosi sitten kymmenen opposition kansanedustajaa jätti muistutuksen, jossa perustuslakivaliokuntaa pyydettiin tutkimaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien henkilöiden Suomeen järjestämisessä. Muistutuksen allekirjoittaneet perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen eivät ole tyytyväisiä siihen, miten asiat ovat edenneet perustuslakivaliokunnassa viime metreillä.

Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) pyrki julkisuuteen vuotaneen sähköpostiviestin perusteella vaikuttamaan valiokunnan muihin hallituspuolueiden jäseniin saadakseen muistioon lievempiä sanamuotoja. Lisäksi perustuslakivaliokunnan tietovuodoista ollaan tekemässä rikosilmoitusta.

– Alanko-Kahiluoto perustelee sähköpostiaan sillä, että hän tekee oikeudellista arviota. Miksi hän ei sitten lähettänyt sitä kuin hallituspuolueiden jäsenille? Vihreät ovat rapauttamassa ja politisoimassa arvostetun valiokunnan, jolta on totuttu odottamaan riippumattomia ja oikeudenmukaisia päätöksiä, Jari Ronkainen kertoo.

– Vihreiden järkyttävä ylimielisyys tulee esiin. He ovat kärkkäitä vaatimaan muita noudattamaan oikeusvaltioperiaatetta, mutta ovat itse valmiita kiertämään sitä. Alanko-Kahiluoto ei osaa edes hävetä: hän syyttää sähköpostin vuotajaa, mutta ei näe omassa toiminnassaan mitään väärää, Mari Rantanen toteaa.

Ministereitä eronnut vähemmästäkin

Mediassa esiintyneiden tietojen mukaan perustuslakivaliokunnan enemmistön mielestä Haaviston toiminta on rikkonut ministerin virkavastuuta ja ollut moitittavaa, mutta kynnys syytteiden nostamiselle ei ole ylittynyt.

– Juridiikka on nyt käyty loppuun ja perustuslakivaliokunta on todennut ministeri Haaviston toiminnan moitittavaksi. Vaikka rikosoikeudellista vastuuta ei asiasta koidu, tulisi Haaviston kantaa poliittinen vastuu. Ministereitä on Suomessa ja maailmalla eronnut pienemmästäkin.

– Laajemminkin vihreä puolue voisi katsoa peiliin ja vetää tästä farssista johtopäätöksen, nauttiiko se luottamusta hallituksessa vai ei. Mikäli vihreät eivät itse pysty tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti, tulisi hallituskumppaneiden nyt reagoida, kansanedustajakaksikko vaatii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää