Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-kansanedustajakaksikolta terveiset vasemmiston Kontulalle: Siirtolaisuuskriisissä kyse ei ole ilmastonmuutoksesta

12.05.2017 |15:17

Perussuomalaiset kansanedustajat Simon Elo ja Ville Tavio eivät jaa kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) näkemystä siitä, että ilmastonmuutos olisi aiheuttanut “pakolaisten pienen etujoukon” siirtymisen Suomeen. Massamaahanmuuttoon liittyy kosolti toisenlaisia asioita. Se on mahdollista logistiikan parannuttua. Motiivin tarjoaa parempi sosiaaliturva.

Mikäli ilmastonmuutos olisi massasiirtolaisuuden varsinainen syy, ilmastosiirtolaisia ei tulisi asuttaa Suomeen. Tavio muistuttaa Suomen oloista.

– Lämmitys aiheuttaisi moninkertaisen hiilijalanjäljen verrattuna etelämpiin maihin. Lisäksi olot esimerkiksi Afrikassa ovat paikoin olleet ilmastollisesti haastavia jo pitkän aikaa, mutta siirtolaisuuskriisi on puhjennut vasta hiljattain.

Kustannuslaskelmat puuttuvat

Kontulan blogissa kirjoittama satakertainen tulijamäärä tarkoittaisi Suomessa kolmen miljoonan turvapaikanhakijan vastaanottamista, koska jo vuonna 2015 maahamme saapui yli 30 000 turvapaikanhakijaa.

Elo ja Tavio hämmästelevät sitä, ettei Kontulan visiossa mainita kustannuksista mitään.

– Suomalaisilla veronmaksajilla ei ole yksinkertaisesti varaa kustantaa satojen tuhansien elintasosiirtolaisten elämää. Vihervasemmiston harjoittama elintasosiirtolaisuuteen kannustaminen on kestämätöntä, Tavio lataa.

Elon mielestä kustannuslaskelmien puute johtuu joko välinpitämättömyydestä tai salamyhkäisyydestä.

– Kontula ei kerro, kuinka paljon tämä kansainvaellus Suomelle maksaisi. Kontula ei kerro, koska hän ei joko välitä faktoista tai hän haluaa piilotella niitä, Elo tuumaa.

Kansalaiset heräämässä ongelmaan

Kontulan näkemyksen mukaan rajojen sulkeminen ei ole ratkaisu. PS-kansanedustajakaksikko on toista mieltä. Rajat ovat olemassa aivan syystä.

Elo muistuttaa Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin sanomasta, ettei kansakunta ilman rajoja ole kansakunta. Kyse on halusta ylläpitää rajoja. Elon mielestä rajoja tarvitaan turvaamaan suomalaisten kulttuuri, turvallisuus ja hyvinvointi.

Tavion mielestä valvonta Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla ei ole ollut riittävän tehokasta. Rajavalvonnan tehostaminen oli presidentti Donald Trumpin merkittävä vaaliteema. Tavio muistuttaa, että näin voi käydä muuallakin.

– On vain ajan kysymys, milloin asiasta muodostuu kansan enemmistölle sellainen kynnyskysymys, ettei enää massamaahanmuutolle myönteisiä puolueita äänestetä, Tavio huomauttaa.

Rajat tarvittaessa kiinni

Elo kertoo hallituksen ja perussuomalaisten olevan sitoutuneita huolehtimaan suomalaisten kulttuurista, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Tavio on samoilla linjoilla. Tällä hetkellä tärkeää on karsia ylimääräisiä kannustimia elintasosiirtolaisuuteen. Mikäli Kontulan visioima uusi siirtolaisuusaalto kuitenkin käynnistyy, on järeämmät keinot otettava käyttöön.

– Jos uusi siirtolaisaalto käynnistyy perussuomalaisten ollessa hallituksessa, tulemme laittamaan rajat kiinni, Tavio toteaa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää