Artikkeli kuva

PS-kansanedustaja: Vastaanottokeskuksiin pakolliset aukioloajat

11.12.2015 |18:06

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ehdottaa vastaanottokeskuksiin aukioloaikoja.

– Saan lukuisia yhteydenottoja asiasta kuin asiasta. Yksi on nyt ollut ylitse muiden, turvapaikanhakijat ja heidän toimintansa. Kyseessä on huoli omasta turvallisuudesta ja yhteiskuntarauhasta, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.

– Otan tämän hyvin vakavasti. Yhdenkään lapsen, naisen tai miehen ei pidä pelätä liikkua ulkona. Meidän ei pidä hyväksyä minkäänlaista turvattomuuden lisääntymistä, varsinkaan, jos syynä on turvapaikanhakijamäärän massiivinen kasvu.

Työllistävät liikaa poliisia

Ronkainen viittaa kirjoituksessaan poliisiammattikorkeakoulun tutkijoiden kannanottoon, jonka mukaan maahanmuuttokriisi on erityisesti kuormittanut resurssiensa kanssa painivaa poliisia sekä raja- ja maahanmuuttoviranomaisia.

– Ongelmien lähtökohdat ovat jossain muualla kuin yhteiskunnassamme, ellei holhoamista ja muuta paapomista oteta huomioon. Resurssiemme eivät yksinkertaisesti riitä. Jo nyt tiedämme vastaanottokeskusten työllistävän runsaasti niin poliisia kuin pelastuslaitostamme. Tätä nämä tutkijatkin pelkäävät, Ronkainen painottaa.

Ei turvapaikkaa, jos syyllistyy rikokseen

Ronkainen korostaa, että Suomessa on Suomen lait ja säännöt. Jos näitä rikotaan, niin sillä on oltava seurauksensa.

– Rikolliset talteen heti ja turvapaikan saanti jäi siihen. Ei täällä ole pakko olla ja osa onkin lähdössä turvallisesti kotia kohti.

– Ehdotan lisäksi vastaanottokeskuksille pakollisia aukioloaikoja. Jos ei ymmärretä miten täällä toimitaan, niin kaikki kärsivät. Jos et ole paikalla tiettynä kellonaikana, esimerkiksi tyypilliseen lapsiperheiden iltapala-aikaan klo 20, niin yösija jää saamatta, Ronkainen esittää.

Päivittäinen ilmoittautuminen pakollista

Ronkainen myöntää, että vastaanottokeskusten aukioloajat rajoittaisivat ihmisten vapautta, mutta samalla parantaisivat yleistä turvallisuudentunnetta.

– Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa mainitaan päivittäinen ilmoittautumisvelvollisuus – ja mikä olisi parempi aika kuin illalla klo 20? Ronkainen kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää