Artikkeli kuva

Lehtikuva Jarno Mela

PS jättäisi Kelan poliittiset johtajapaikat täyttämättä – säästöä tulisi 480 000 euroa vuodessa

20.11.2014 |17:00

Kansanedustaja Pentti Kettusen (ps.) esitys kahden Kelan johtajan viran täyttämättä jättämisestä sai perussuomalaisten eduskuntaryhmältä täyden tuen torstain ryhmäkokouksessa. Kelan valtuutettujen puheenjohtajana toimiva Kettunen esitti, että SDP:lle ja Kokoomukselle läänitetyt johtajapaikat jätettäisiin täyttämättä, kun nykyiset poliittisin perustein nimetyt viranhaltijat jäävät eläkkeelle.

– Hallintoa tulee keventää. Kelan johtoryhmä koostettaisiin jatkossa pääjohtajasta ja kuudesta osastopäälliköstä, Kettunen ehdottaa.

Kettunen laskee johtajan palkaksi työnantajamaksuineen yli 20 000 euroa kuukaudessa. Kahden johtajan viran lakkauttamisesta syntyisi säästöä vuositasolla noin puoli miljoonaa euroa.

Johtajana toimiva, Kokoomuksen nimittämä Helena Pesola täyttää ensi vuonna 68 vuotta ja jää eläkkeelle. Seuraajasta käydään kulisseissa kovaa vääntöä. On epäselvää, miten pääministeri Alexander Stubbin (kok.) linjaus poliittisten virkanimitysten ”vanhanaikaisuudesta” ja julkisen sektorin kulujen suitsimisesta kestää, kun toisessa vaakakupissa on puoluetoverille tyrkyllä oleva miljoonavirka.

Kela toimii eduskunnan alaisuudessa. Pääjohtajan paikka on läänitetty keskustalle.

Matias Turkkila


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää