![Suomen uutiset logo](/placeholder.png)
PS: Hallitus vie lupauksista huolimatta syvemmälle EU:n liittovaltioon
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kysyi suullisella kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilältä hallituksen EU-politiikasta. Hän viittasi EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puheeseen, jossa tämä linjasi unionin tulevaisuutta.
– Junckerin puheessa kerrottiin, että komissio haluaa EU:lle puolustusunionin ja talousministerin sekä Schengen-alueen voimakasta laajentamista Bulgariaan ja Romaniaan.
– Lisäksi haluttiin EU:lle yksi superjohtaja. Kaikki tämä merkitsee EU:n liittovaltiokehityksen selvää etenemistä ja Suomen itsemääräämisoikeuden vähenemistä entisestään, Tavio aloitti.
“Miksette noudata hallitusohjelmaa?”
Pääministeri Sipilä on jo ehtinyt kehua Junckerin puhetta. Tavion mukaan tässä on selvä ristiriita hallitusohjelmaan nähden.
– Voimassaolevan hallitusohjelman mukaan Suomi tavoittelee vähemmän EU:n sääntelyä. Hallitusohjelman mukaan EU:n integraatiota ei ole tarpeen syventää kaikilla politiikan aloilla. Miksette noudata hallitusohjelmaa? Mitkä tarkalleen ovat ne politiikan alat, joilla ette ole syventäneet integraatiota? Tavio ihmetteli.
Suomen etu ei paina
Tavio totesi, ettei Pariisissa ja Berliinissä paljon Suomen etu paina. Hän huomauttaa, että liittovaltiokehitystä ajetaan Suomessa vastoin kansan tahtoa ja pimennossa.
– Pääministeri Sipilä, milloin Suomen kansa on antanut hallituksen mielestä suostumuksensa siihen, että Suomi viedään osaksi EU:n liittovaltiota? Tavio kysyi.
Sipilä kehui vastauksessaan muun muassa vapaata kauppaa ja puolustusyhteistyötä, mutta ei kommentoinut niin sanottua superjohtajaa tai liittovaltiokehitystä erikseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
![Suomen uutiset logo](/placeholder.png)
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/11/Juncker.jpg)
Tavio: Juncker sanelee Suomelle säännöt – “EU:sta on tullut diktatuuri”
![Suomen uutiset logo](/placeholder.png)
Saksalaisen tutkimuslaitoksen madonluvut EU:lle: kaksi kolmesta uskoo EU:n kulkevan väärään suuntaan
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2017/08/Halla-aho-ja-Meri-e1504190206305.jpg)
Halla-aho ja Meri: Hallitus ottaa miljardien lisävelan maailmanparantamiseen
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2017/09/Juha-Sipilä-e1505470323498.jpg)
Sipilä tuohtui Huhtasaaren kysymyksestä: “Tämä hallitus ei esitä Suomen EU-eroa”
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2017/05/eu39040177.jpg)
Eurovaaleihin kaavaillaan julkista rahoitusta pönkittämään mielikuvaa EU:n erinomaisuudesta – PS-kansanedustajat vertaavat ajatusta kommunismiin ja banaanivaltioihin
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2018/06/Bulgaria-e1527943391572.jpg)
Innokas Bulgaria aikoo jättää euroalueelle jäsenhakemuksensa tässä kuussa – EKP ja Euroopan komissio toppuuttelevat
Viikon suosituimmat
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2020/05/yle_suomalaiset_isis-300x150.png)
Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_0389-300x200.jpeg)
Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_0403-300x200.jpeg)
Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_0387-300x200.jpeg)
Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/sukupuoli-300x200.jpg)
Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_0395-300x199.jpeg)
New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_0402-300x207.jpeg)
Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/Saksa-300x200.jpg)
Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/02/IMG_5415-300x200.jpeg)
Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.
![Suomen uutiset logo](https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2024/11/Sanna_Antikainen_0541-300x206.jpg)
Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.