

PS ARKISTO
PS: Hallitukselta velkaantumisen ennätys – koronakriisin varjolla rahaa ideologiseen hömppään
Neljäs lisätalousarvio on kooltaan ilmeisesti Suomen ennätys. Se lisää pelkästään tämän vuoden menoja neljä miljardia euroa. Vuoden lainanottotarve kasvaa 5,3 miljardilla eurolla. Ja tämä siis kolmen ennätyksellisen suuren lisätalousarvion perään.
Korona aiheutti maailmantalouden täyspysähdyksen. Ensimmäisen mällin ketjukolariin, joka jatkuu vielä pitkään shokin edetessä arvoketjuissa taaksepäin. Romujen määrää tai laskun loppusummaa ei tiedä vielä kukaan.
– Yrityksien ja työpaikkojen pelastaminen kolaripaikalla ja ihmisten toimeentulon turvaaminen maksaa paljon, mutta vaihtoehtoa ei ole. On myös tärkeää, että talous saa poikkeustilan joskus loppuessa hyvän startin. Hallitus on tältä osin yrittänyt parhaansa, vaikka mahdollinen onnistuminen nähdäänkin vasta viiveellä, sanoo perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt Lulu Ranne.
Tämä on vasta ketjukolarin ensimmäinen vaihe
Hallitus on toteuttanut pitkälti virkakoneiston ja etujärjestöjen ehdottaman elvytyspaketin. Kuntiakin autetaan talousahdingossa. Yritysten todellisiin tarpeisiin vastaavat tuet tulevat kuitenkin vasta nyt, kolme kuukautta myöhässä.
– Tärkeää olisi ymmärtää, että tämä ketjukolari ei ole ohi. Autamme nyt vasta ensimmäisiä uhreja, mutta takaa on tulossa vauhdilla uusia yrityksiä. Rytinä jatkuu loppuvuoden ja vielä ensi tilikaudella, vaikka toista tartunta-aaltoa ei tulisikaan ja kortit vinkuisivat terasseilla ja kaupoissa.
Ideologiapolitiikkaa koronan varjolla
Lisätalousarvion kerrotaan koostuvan neljästä lähes yhtä suuresta osiosta: yritykset, investoinnit, kuntatalous ja viimeisenä innovaatio- ja hyvinvointi. Perussuomalaisten tulkinnan mukaan budjetti koostuu todellisuudessa kolmesta korista: talouden elvytyksestä, sosiaalipolitiikasta ja ideologiasta.
– Sosiaalipolitiikka tukee kulutusta, mutta on myös ideologiaa. Pysyvien menojen lisääminen ei olekaan elvytystä, vaan julkisen talouden paisuttamista ja kestävyysvajeen ja tulevan sopeutustarpeen pahentamista.
– Puhdasta ideologiaa edustavat satojen miljoonien satsaukset ilmastojohtajuuden tavoitteluun. Tämä ei ole järkevää, sillä yritykset kyllä tuottavat ne ratkaisut, joihin markkinoilla on vetoa ja varaa, perussuomalaiset varoittavat.
– Akuutti kriisi on kaikkea muuta kuin ohi. Suuryritykset maailmalla ja meillä sopeuttavat viiveellä, lomautukset ovat muuttumassa irtisanomisiksi. Finanssipolitiikan ruutia ei pidä nyt polttaa ideologisiin ja kestävyysvajetta pahentaviin kohteisiin, vaan varautua sekä yritysten että kuntatalouden akuutin kriisin pahenemiseen ja hoitoon.
Velkaa otetaan kaksin käsin
Lisätalousarvio on perussuomalaisten mielestä roiskittu todella suurilla pensseleillä.
– Jokaisella hallituspuolueella on ollut oma suti. Vuosi sitten esitelty hallitusohjelma ylisuurine tulevaisuusinvestointeineen ja ilmastojohtajuuksineen on päätetty tuplata. Tupla tai kuitti! Ei tämmöistä tilaisuutta enää tule. Euroopan unioni siunaa, että ottakaa velkaa, elvyttäkää. Valtiovarainministeriö ilmoittaa, että kehykset eivät ole käytössä.
– Nyt tai ei koskaan, velkaa kaksin käsin. Kutsutaan kaikkea, mitä keksimme ja kehtaamme budjettiin laittaa, elvytykseksi, investoinniksi tai tulevaisuudeksi, Ranne ihmettelee.
”Hallituksen pahin virhe tähän saakka”
Etlan Aki Kangasharju kutsuu lisätalousarviota ”hallituksen pahimmaksi virheeksi tähän saakka”.
– On helppo arvata, että luvan kanssa te elvyttelette ensi vuonnakin, ja sitten alkaakin jo vaalit lähestyä. Te tulette jättämään seuraavalle hallitukselle velat, ja niiden vastineena vähän korkeammat toimeentulotukimenot, ministerien erityisavustajien karenssiajan palkat ja taseet täynnä ilmastorahastoa ja Suomen akatemian tutkimuksia, joista ehkä on tullut jotain – tai sitten ei.
– Perussuomalaiset kiittävät, että koronan takia hallitus on tehnyt ratkaisuja, jotka toivottavasti auttavat talouttamme pääsemään tämän kriisin yli. Me moitimme, että koronan varjolla te olette tuplanneet panokset. Maahanmuutosta eurokriisiin, pysyvien menojen kasvattamisesta velanottoon. Te sitten vasta osaatte, Ranne sanoo hallitukselle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- punavihreä ilmastopolitiikka koronaepidemia valtion varat valtion menot veronmaksajat ideologia sosiaalipolitiikka Lulu Ranne Elvytys velka perussuomalaiset hallitus talous työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Antikainen: Suomen varauduttava euroalueen hajoamiseen

PS: Suomen julkisen talouden tila on järkyttävä – “Velkaa on otettu hyvinä aikoina ja huonoina otetaan vielä enemmän”

Junnila: “Vihreä uudelleenrakennus” on peitenimi ekososialismille

Hallituksen lisätalousarvioesitys haisee konkurssipesän rosvoamiselta – Halla-aho: ”Velkahana on saatu koronan varjolla auki, eikä enää olla köyhiä ja kipeitä”

Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin

Ranne UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta: Punavihreä politiikka ja Suomen liian korkea verotus työssään

Tavio: Hallituksen esittämää koronatukea valuu suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa eläville maahanmuuttajille

Kuntatalouden kriisi syvenee – Purra: Verotulojen kehitys heikkoa jo ennen koronaa
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.