Artikkeli kuva

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 12. joulukuuta 2019. / LEHTIKUVA

PS haastoi kyselytunnilla al-Holin tapauksesta – hallitus luisteli kuin saippua

12.12.2019 |19:12

Perussuomalaiset laittoi tänään kyselytunnilla hallituksen tiukan paikan eteen – onko hallitus tuomassa al-Holin leiriltä Isis-aikuisia vai eikö. Vastaukset olivat liukkaita kuin saippua.

Perussuomaisten kansanedustaja Riikka Purra totesi dokumenttien perusteella olevan selvää, että Suomi on valmistellut ja aikatauluttanut lasten ja terroristijärjestö Isisiä ja ääri-islamia palvelemaan lähteneiden naisten kuljettamisen Suomeen.

– Pääministeri Sanna Marin (sdp.) on todennut asialla olevan hallituksen ”hiljainen hyväksyntä”, Purra muistutti.

– Miten hallitus voi antaa hyväksyntänsä vapaaehtoisesti terrorismia tukemaan lähteneiden naisten maahantuonnille? Purra kysyi ministeri Katri Kulmunilta (kesk.).

Vaikka kysymys osoitettiin ministeri Kulmunille, joka toimi pääministerin sijaisena kyselytunnilla, hän ei ottanut puheenvuoroa, vaan ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vastasi.

– Edellinen Antti Rinteen hallitus on 31.10. käsitellyt tätä asiaa iltakoulunsa yhteydessä. Tässä yhteydessä olen ulkoministerinä esittänyt toimintalinjauksen, miten tässä kysymyksessä toimitaan. Virkamiehet ovat tehneet sellaisia valmisteluja, jos nämä henkilöt (al-Holissa olevat) tulevat spontaanisti Suomeen tai jos lapsia voitaisiin auttaa, Haavisto pyöritteli.

”Isis-naisten kotiuttaminen olisi jihadistien toiveiden täyttymys”

Purra huomautti. että al-Holin leirillä olevien henkilöiden kotiuttaminen muodostaa Suojelupoliisin mukaan Suomelle merkittävän turvallisuusuhan. Supon mukaan he todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin.

– Isisin uhreja al-Holin leirillä auttava lääkäri Nemam Ghafouri on sanonut, ettei hän ole nähnyt yhtään Isis-taistelijan vaimoa, joka katuisi kalifaattiin lähtöään. Ghafourin mielestä he ovat hirviöitä, eivät äitejä. He toivovat Isisin kalifaatin jatkuvan heidän lastensa kautta. Isis-naisten kotiuttaminen olisi jihadistien toiveiden täyttymys, Purra totesi.

– Ulkoministeri Haavisto, eikö hallitus välitä Supon riskiarviosta? Otatteko henkilökohtaisen vastuun, mikäli nämä ihmiset toteuttavat terroristisia toimia suomalaisia kohtaan? Purra tivasi.

Haaviston mukaan on hyvin tärkeää, että kokonaisharkinnassa, jota kysymyksessä tehdään, otetaan huomioon myös turvallisuusnäkökulma.

– Suojelupoliisin ja poliisin arviot ovat erittäin tärkeä osa tätä kokonaisarviota. Katsomme kuitenkin, että lasten oikeuksiin liittyvät kysymykset täytyy tässä täysipainoisesti ottaa huomioon, Haavisto vastasi.

Onko keskustan hyväksyntä vai eikö ole?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaati ministeri Kulmunilta vastausta siihen, mitä keskusta on hyväksynyt vai onko siltä edes kysytty asian suhteen. Vastauksen perusteella keskusta on ollut tietoinen toimintalinjasta.

– Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan suunnitelmana on kaikkien Suomen kansalaisten saaminen Suomeen – siis myös aikuisten jihadistien. Kuitenkin keskustan edustajat ovat viime päivinä esittäneet hyvin jyrkkiä kantoja, joiden mukaan aikuisia ei haeta.

Halla-aho vaati Kulmunilta selkeää vastausta selkeään kysymykseen: Mille toimintalinjalle te olette antaneet hiljaisen hyväksyntänne vai onko teiltä ylipäätään kysytty yhtään mitään?

Kulmuni totesi, että hallitus on käsitellyt toimintalinjaa iltakoulussa ulkoministerin esittelystä.

– Hän on se ministeri, joka tämän asian valmistelusta vastaa hallituksessa, viitaten ulkoministeri Haavistoon.

– Se toimintalinja on ollut sen kaltainen, että erityisedustaja on nimetty sinne (al-Holiin) selvittämään, että kuinka pystyttäisiin auttamaan lapsia – suomalaisia – sen eteen, että he elävät tällä hetkellä erittäin epäinhimillisissä olosuhteissa, Kulmuni vastasi.

Suomen Uutiset haastatteli Riikka Purraa tuoreeltaan kyselytunnin jälkeen. 2 min 35 sek.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää