Artikkeli kuva

Sakis Mitrolidis

PS ei pystynyt estämään Kreikan tukipakettia – Soini: “Katkera pala, päätös on huono”

13.08.2015 |16:24

Perussuomalaiset saivat tänään katkeralla tavalla tuta sen, mitä hallitukssa olo tarkoittaa. Puolue joutui erittäin kriittisestä kannastaan huolimatta taipumaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kantaa päätöksestä vastuun, mutta muistuttaa, että päinvastainen kanta olisi ajanut maan hallituskriisiin.

– Kreikan tukeminen on minulle katkera pala. En usko tulipakettipolitiikkaan. Hyviä vaihtoehtoja ei ole, vain huonoja. En valitse huonointa, enkä kehu huonoa, Soini kirjoittaa plokissaan.

– Viisi vuotta vastustin kaikkia tulipaketteja. Hävisin ne taistelut. Puolue jäi myös vuonna 2011 oppositioon. Tämän seurauksena syntyi sixpack hallitus, joka oli maalle katastrofi. Hallitus, jonka taival päättyi äänestämiseen omia esityksiä vastaan. Tukipakettipäätös on huono. En sitä selittele. En voi vaan sallia, että asia, jota emme yksin voi estää, vie meiltä vaikutusmahdollisuudet hallituksessa. Tämä linja on tuomiolla ensi vaaleissa, jotka ovat edessä 2019. Itse olen seuraavan kerran tuomiolla puoluekokouksessa 2017.

Soini muistuttaa, että hän avasi Kreikka-asian jäsenistölle perusteellisesti viikonlopun puoluekokouksessa Turussa.

– Meillä oli puoluekokous. Puolueemme historian suurin. Kerroin avauspuheessani asian suoraan ja seikkaperäisesti. Sali oli hiljaa. En kiljunut riemusta, eikä kukaan muukaan. Kävelin salista omin jaloin ulos. Seuraavana päivänä osallistuin huippusuosittuun ministerien kyselytuntiin. Se olisi voinut olla Perussuomalaisten ministerien ensimmäinen ja viimeinen kyselytunti.

Ellei perussuomalaiset olisi äänestänyt paketin puolesta, oltaisiin ajauduttu hallituskriisiin.

– Mikäli olisimme Suuressa Valiokunnassa äänestäneet hallituksen linjasta poiketen, maassa olisi hallituskriisi. Tuloksena saattaisi hyvin olla punavihreiden pääsy hallitukseen – vaalien kautta tai ilman. Ei houkuttele. Sitäpaitsi se tukipaketti on läpi joka tapauksessa. Vihreät ja RKP tukivat sitä, Soini muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää