Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: Ei omavastuuta petoeläinkorvauksiin

12.06.2014 |15:21

Hallitus on lisäbudjetissaan ehdottanut petoeläinkorvausten omavastuuta. Perussuomalaisten kansanedustajat Pentti Kettunen ja Ville Vähämäki eivät tätä hyväksy, vaan vaativat, että petokorvaukset jatkossakin maksetaan täysimääräisinä.

– Kun valtiovalta on päättänyt suojella petoeläimiä, on vain kohtuullista, että se korvaa täysimääräisesti myös niiden aiheuttamat vahingot, Kettunen toteaa.

Vähämäki nostaa esimerkkinä esille mehiläistarhaajille karhuista aiheuttamat vahingot.

– Kuluvana keväänä on tuhottu jo 137 mehiläispesää, kun koko viime vuonna niitä tuhottiin 170. Karhuvahingot tulee korvata mehiläistarhaajille, jotta mehiläistarhaus voidaan säilyttää kannattavana elinkeinona Suomessa, Vähämäki huomauttaa.

Perussuomalaiset ovat jättäneet aiheesta vastalauseen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintöön.

Petoeläimet pois pihapiiristä

Petovahinkojen kustannukset ovat kasvaneet muutamassa vuodessa noin kolmesta miljoonasta eurosta lähelle kymmentä miljoonaa euroa per vuosi. Perussuomalaiset katsovat, että tällainen kehitys ei voi olla järkevää verorahojen käyttöä ja vaativat, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimiin suurpetojen määrän vähentämiseksi. Petojen aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseksi perussuomalaiset kannattavat riittävien kaatolupien myöntämistä.

– Mielestämme ei voi olla niin, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa poroelinkeinonharjoittajille aiheutuu isoja tappioita sen johdosta, että sudet tai ahmat ovat tappaneet ja raadelleet poroja. Katsomme, että ihmisillä tulee olla mahdollisuus poistaa omasta pihapiiristään häiritsevästi käyttäytyvät petoeläimet, Kettunen sanoo.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
2.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
5.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?

22.01.2025 |19:24

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää