Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS ei hyväksy valtioneuvoston kirjelmää EU:n uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä: “Tavoitteet tai keinot vääriä ja Suomen etujen vastaisia”

28.10.2021 |11:29

Eriävän mielipiteen valtioneuvoston kirjelmään jättäneet perussuomalaiset talousvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Sakari Puisto, Minna Reijonen ja Veikko Vallin pitävät useimpia kirjelmässä esitettyjä EU-komission ehdotuksia uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä mahdottomina hyväksyä. Ehdotus nostaisi uusiutuvan energian tavoitetasoja nykyisestä 32 prosentista 40 prosenttiin.

– Suurin osa ehdotuksista on joko tavoitteiltaan vääriä, keinot ovat tavoitteisiin nähden vääriä ja Suomen etujen vastaisia tai niiden toteutustapa on huono ja lisää epävarmuutta tulevista sääntelymuutoksista, toteaa kansanedustaja Veikko Vallin.

Asiantuntijalausunnoissa tuotiin esiin, että jäsenmaat eivät ole onnistuneet saavuttamaan edes aiempaa matalampaa tavoitetta, jolloin tavoitetason nostaminen entisestään ei ole perusteltua. Ehdotus muuttaisi tavoitetason myös sitovaksi, mikä vähentäisi maakohtaista harkintaa ja olisi poliittisen suvereniteetin siirto EU:lle.

Tuleeko tästä taas liittovaltiota ja maksettavaa?

Varsinainen kysymys onkin, että jos tavoitteesta tulee sitova ja se on muille EU-maille vaikea toteuttaa, joutuvatko nämä maat sanktioiden kohteeksi, maksetaanko niiden ilmasto- ja uusiutuvuustoimet yhteisestä kassasta vai pidetäänkö sopimuksiin sisältyvät sitovat tavoitteet kuolleina kirjaimina, kuten vakaussopimuksen kanssa on käynyt.

– Liian kunnianhimoisilla kirjauksilla on lopputuloksena joko Suomelle lisää maksettavaa tai unionin sopimuspohjan arvovallan hapertuminen, huomauttaa kansanedustaja Minna Reijonen.

Metsät pidettävä kansallisessa päätäntävallassa

EU samanaikaisesti ohjaa vähentämään energiankulutusta, lisäämään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja käyttämään matalien hiilipäästöjen energiantuotantomuotoja. Nämä tavoitteet voivat usein olla ristiriidassa, ja olisi syytä harkita priorisointia.

– Useissa asiantuntijalausunnoissa on todettu, että uusiutuvien käytön pakkolisäämisellä voi olla jopa kielteisiä ilmastovaikutuksia. Tarvitaan teknologianeutraaliutta, sanoo kansanedustaja Sakari Puisto.

– Jotkut ehdotetut toimenpiteet ovat tarpeetonta puuttumista markkinoiden toimintaan, joka on samalla merkittävä vallan siirto EU:lle ja ovenavaus metsäsuvereniteetista luopumiselle. Suomi ei voi suostua siihen, että ulkopuoliset tahot alkaisivat määräillä, miten me metsiämme hyödynnämme, etenkin, kun toimintamme kyllä kestää tarkastelun. Komissiolle ei pidä antaa delegoitua säädösvaltaa metsäasioihin.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää