Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikolla ja pääministeri Sanna Marinilla on hymy herkässä, vaikka Suomi velkaantuu massiivista vauhtia. Kuvassa ministerit Säätytalolla ennen hallituksen talousarvioneuvotteluiden alkamista. / LEHTIKUVA
PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi
Hallitus julkisti tänään budjettiriihensä tuloksen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää hallituksen linjauksia talouden kannalta järkyttävinä. Tavion mukaan hallituksen toimet eivät nosta yritysten kilpailukykyä ja jopa heikentävät palkansaajien ostovoimaa.
Lisäksi hallitus paisuttelee julkisia menoja ja elää velaksi.
– Erityisesti teollisuudelta on tullut viime aikoina huolestuttavia uutisia. Tätä tilannetta ei helpota se, että hallitus lopettaa teollisuuden päästökauppakompensaation ja tuplaa turpeen verotuksen, Ville Tavio sanoo.
Turpeen vero tuplataan – käy kalliiksi
Perussuomalaiset näkevät erityisesti turpeen verotuksen tuplaamisen uhkana. Heidän mukaansa lämmöntuotannon kulut kasvavat merkittävästi, kaukolämmön hinta nousee ja jalostuskelpoista puuta aletaan polttamaan, kun turpeesta on tehty kohtuuttoman kallista.
– Norja ei ole lopettanut kansakuntaa vaurastuttanutta öljynporausta ilmastosyistä, mutta Suomessa ollaan ilmeisesti satumaisen rikkaita mitä tulee ilmastotalkoisiin. Samalla, kun Kiinassa pystytetään hiilivoimaloita, meillä ajetaan alas kustannustehokasta kotimaista energiatuotantoa, jolle on jo valmis tuotantokapasiteetti. Kilpailukyky ja työllisyys kärsivät, Tavio perustelee.
Riittämätön työllisyystavoite
Lisäksi Tavion mielestä hallituksen reilun 30 000 uuden työpaikan tavoite on täysin riittämätön.
– On käsittämätöntä, ettei edes tavoite ole tuon korkeampi. Lisäksi hallitus laskee toisen asteen oppivelvollisuudenkin työllisyystoimeksi. Todellisuudessa se ei luo yhtään työpaikkaa lisää, vaan paisuttaa vain julkisia menoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiantuotanto ostovoima ilmastotalkoot palkansaajat työpaikat elinkustannukset Ville Tavio Turve budjettiriihi perussuomalaiset hallitus talous verotus Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”
Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”
Elomaa: Samaan aikaan kun Suomessa tehtaat lyövät lappuja luukuille ja ihmiset jäävät työttömiksi, EU:n elpymispakettiin syydetään miljardeja euroja
Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: “Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”
Halla-aho: Ainoa kestävä tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää – ”Se onnistuu vain keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa”
Hakkarainen: EU:n metsäkato-ohjelma on tilaustyö ympäristöterrorin suojelemiseksi
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomea uhkaa työttömyysaalto – “Hallitus seuraa vierestä tumput suorina!”
Antikainen: Hallituksen budjettiesitys tekee tavallisten suomalaisten elämästä sietämättömän kallista ja jättää jälkipolville perinnöksi valtavat velat
Jimmie Åkesson Ruotsin budjettiesityksestä: ”Lässähtänyt pyttipannu – sekalainen keitos vasemmistoliberaalien mielitekoja”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää