Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari: Maamiinat takaisin turvaamaan rajojamme

31.10.2017 |17:32

Miina on ison ja harvaanasutun maan kustannustehokas puolustusväline. Miinoilla oli jatkosodan torjuntavoitossa keskeinen merkitys. Ottawan sopimukseen liittymisestä vastuussa olevat poliitikot tietoisesti heikensivät maamme puolustusta, sanoo perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari.

– Presidenttikisassa mukana olevista Matti Vanhanen, Tuula Haatainen, Pekka Haavisto ja Merja Kyllönen ovat olleet ministereinä tekemässä tätä maanpuolustuksemme kannalta surkeaa päätöstä.

Huhtasaari viittaa Suomen Sotilas -lehdessä julkaistuun kuvaukseen maamiinojen käyttötarkoituksesta:

– Suomalainen jalkaväkimiina on tarkoitettu ainoastaan tänne väkivalloin tunkeutuvaa vihollista vastaan. Jalkaväkimiinoilla on myös suojattu panssarimiinoja, ettei niitä voisi raivata liian helposti pois. Yhtäkään miinaa ei kriisin uhatessakaan “kylvettäisi” maahan, vaan ne sijoitettaisiin tarkasti valittuihin maastokohtiin. Miinoitteista tehdään myös tarkat kartat, jotta ne voidaan raivata pois, Jukka Rusila kirjoitti Suomen Sotilaassa.

Huhtasaari muistuttaa myös, ettei Suomi käytä sirotemiinoja tai rypäleammuksia.

– Sotilaallisia ratkaisujamme ei saa sanella halu näyttää hyvältä ulkopuolisten silmissä tai pelkkä väärinkäsitys siitä, miten suomalainen armeija toimii, Huhtasaari toteaa.

Miinat tärkeä osa puolustusta

Huhtasaaren mielestä muuttunut geopoliittinen tilanne edellyttää Ottawan jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen ottamista uudelleen harkittavaksi.

– Ottawan sopimuksesta on helppo irrottautua. Se tapahtuu yksipuolisella ilmoituksella, ja kuuden kuukauden kuluttua olisivat maamiinat jälleen käytössämme.

– Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, jolle jalkaväkimiinat ovat pieni mutta tärkeä osa uskottavaa ja kustannustehokasta koko laajan maan puolustusta. Presidenttinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä esittäisin Ottavan sopimuksen irtisanomista, Huhtasaari ilmoittaa.

Muutos 2.11.2017 klo 17:12 – Täsmennetty Rusilan kommenttia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää