LEHTIKUVA
Presidentti Joe Biden: Hamas on joukko pelkureita, joka piiloutuu siviilien taakse
Samaan aikaan, kun maailma perää Israelin sotatoimien inhimillisyyttä, jatkaa terroristijärjestö Hamas tehtäväänsä, jonka se osaa parhaiten: viattomien siviilien teurastamista. Presidentti Joe Biden otti kantaa gazalaisten siviilien asemaan ja samalla painotti, että Israelin on pakko vastata Hamasin hyökkäykseen.
Jo Hamasin aloittaman terroristisen hyökkäyssodan alkupäivinä IDF, Israelin puolustusvoimat, raportoi ihmiskilvistä, joita Hamas oli käyttänyt esimerkiksi gazalaisissa sairaaloissa, kouluissa ja muissa yhteiskunnan kannalta kriittisissä kohteissa. Tämä ei ole uutta, sillä iskut siviilejä kohtaan sekä ihmiskilpien käyttö ovat aina olleet Hamasin päätehtäviä konfliktista toiseen.
Tässä sodassa niiden seuraukset voivat tosin johtaa ennennäkemättömään humanitääriseen katastrofiin, sillä Hamas on esimerkiksi estänyt sotaa pakenevia siviilejä siirtymästä Gazan pohjoisosasta etelään. Uusimpana pelkona on se, että Hamas ottaa kohteekseen humanitääriset avustuskuljetukset, joita parhaillaan yritetään saada maahan Egyptin rajalta.
Viattomat siviilit ihmiskilpinä
Yhdysvaltain presidentti Joe Bideniä haastateltiin 15.10. CBS Newsin 60 minuuttia -uutisohjelmassa:
– Hamasin ja Israelin välillä on fundamentaalinen ero. Israel jahtaa ryhmää, jonka julmuudet vertautuvat holokaustiin. Mielestäni Israelin on pakko vastata. Heidän on pakko jahdata Hamasia. Hamas on joukko pelkureita. He piiloutuvat siviilien taakse. He pystyttävät komentopaikkansa sinne, missä on siviilejä ja vastaavaa.
Myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Anthony Blinken kommentoi asiaa viime viikon Qatarin vierailullaan:
– Pyrkimykset humanitäärisen avun saamiseksi Gazaan vaikeutuvat, koska Hamas jatkaa viattomien siviilien käyttämistä ihmiskilpinä ja on tukkinut teitä estääkseen ihmisiä pakenemasta etelä-Gazaan.
Hamas saattaa estää avun Gazaan
Blinken toisti huolensa Hamasin siviiliuhrien käytöstä eilisellä Israelin vierailullaan Tel Avivissa, jossa hän kertoi suunnitelmasta, jonka avulla Gazaan saataisiin toimitettua humanitääristä apua. Hän kommentoi asiaa Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedotustilaisuudessa:
– Jaamme Israelin huolen siitä, että Hamas saattaa estää avun saapumisen Gazaan. Jos Hamas kaappaa humanitäärisen avun tai muutoin estää sen pääsyn siviileille, olemme ensimmäisiä, jotka tuomitsevat nämä toimet. Tulemme myös tekemään kaikkemme, jottei tämä toistuisi. Olemme tyytyväisiä siihen, että Israel on sitoutunut tähän suunnitelmaan.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anthony Blinken holokausti ihmiskilvet humanitaarinen apu Gaza humanitäärinen katastrofi Joe Biden terroristijärjestöt Hamas Israel
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Elokapinan aktiivi oli paikalla Hamasin teloituksia tukeneessa mielenosoituksessa Helsingissä – Koneen Säätiö ei kommentoi
Saksan varaliittokansleri: “Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”
CNN: Hamasin terroristeilla oli kidutusoppaat mukana hyökkäyksessä
Trumpin muurin paluu – kaaos jatkuu USA:n etelärajalla
Biden ilmaisi Netanjahulle mielipiteensä Gazan sairaalaiskun syyllisestä: “Ette te”
Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty
Europarlamentti: Juutalaisvastaisuus nousee huolestuttavasti
Tutkija Salonius-Pasternak siviilien auttamisesta Gazassa: Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkiä pelinappuloita
Ruotsidemokraatit haluavat Hamasin hännystelijät ulos maasta – maahanmuuttoministeri on samaa mieltä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää