

LEHTIKUVA
Presidentti Biden armahti poikansa – ja itsensä
Presidentti Joe Biden on armahtanut poikansa kaikista tämän mahdollisesti 1.1.2014 jälkeen tekemistä rikoksista, vaikka aiemmin vakuutti, ettei tulisi käyttämään armahdusoikeuttaan. Armahdus tapahtui vain 50 päivää ennen vallanvaihtoa. Tuleva presidentti Trump ei pysty kumoamaan sitä jälkikäteen.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ilmoittanut antaneensa joulukuun ensimmmäisenä päivänä pojalleen Hunter Bidenille armahduksen kaikkien ”Yhdysvaltoja vastaan tehtyjen rikosten osalta, joihin hän on syyllistynyt tai on saattanut syyllistyä tai joihin hän on osallistunut 1. tammikuuta 2014 ja 1. joulukuuta 2024 välisenä aikana”. Armahduksesta kerrotaan Valkoisen talon antamassa lausunnossa.
Presidentti Biden perusteli armahdusta sillä, että hänen poikaansa vastaan nostetut syytteet olivat hänen mielestään poliittisesti motivoituneita. Rikoksissa sinänsä ei ole mitään kiistanalaista, mutta isä-Biden on sitä mieltä, että ei tuollaisista pikkujutuista kukaan muukaan ole ennen vankilaan joutunut.
Ampuma-aserikos ja veropetos
Hunter Bidenin on todettu oikeudessa syyllistyneen ampuma-aserikokseen. Syyskuussa hän tunnusti syyllistyneensä veropetoksiin jättämällä kaikkiaan 1,4 miljoonan dollarin verran veroja maksamatta viime vuosikymmenen aikana. Syyttäjän mukaan Hunter Biden käytti rahat mieluummin seksipalveluihin ja huumeisiin.
Molemmista oikeusjutuista oli tulossa tuomio joulukuussa. Hunter Biden olisi mahdollisesti joutunut vankeuteen, mutta armahduksen myötä syytteet hylätään.
Joe Biden petti sanansa
Aiemmin presidentti Biden oli useaan otteeseen luvannut, että hän ei aio käyttää armahdusoikeuttaan poikaansa liittyen. Tämä viesti toistettiin Valkoisen talon tiedottajan suulla jopa Trumpin vaalivoiton jälkeen.
Biden kuitenkin petti lupauksensa. Armahdusten jakaminen kuuluu Yhdysvaltain presidenttien valtaoikeuksiin ja usein poliittisluonteisia armahduksia myönnetään juuri valtakauden lopulla. Kukaan presidentti ei ole kuitenkaan aiemmin armahtanut näin läheistä sukulaistaan.
Sosiaalisessa mediassa naureskellaan sille, miten Biden kommentoi heinäkuussa, että “kukaan ei ole lain yläpuolella, ei edes presidentti”. Kommentti liittyi korkeimman oikeuden presidentille antamaan laajempaan syytesuojaan. Nyt on kuitenkin tullut selväksi, että joku tosiaankin on lain yläpuolella, nimittäin presidentin poika.
Suvun korruptioepäilyjen tutkinta vaikeutuu
Presidentti Bidenin myöntämän armahduksen pitkä ajanjakso (1.1.2014 – 1.12.2024) on mielenkiintoinen. Hunter Biden on nyt saanut armahduksen kaikista mahdollista – vielä tiedossa olemattomistakin – rikoksista, joihin hän on saattanut syyllistyä viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Vuonna 2014 Hunter Biden otettiin jäseneksi ukrainalaisen energiayhtiö Burisman hallintoneuvostoon. Burisma maksoi hänelle jopa miljoonan dollarin vuosipalkkion vuosien 2014 ja 2019 välisenä aikana. Hunter Bidenilla ei tietenkään ollut minkäänlaista pätevyyttä tällaiseen tehtävään.
Ukrainan lisäksi Bidenin suku on saanut rahaa Kiinalta. Hunter Biden ja presidentin veli James Biden ovat saaneet miljoonien dollareiden maksusuorituksia Kiinan kommunistisen puolueen omistamilta energiayhtiöiltä. Kiinasta saatujen rahojen epäillään vaikuttaneen presidentti Bidenin Kiina-politiikkaan.
Hunter Bidenin saaman armahduksen myötä Bidenin sukuun liittyvien korruptioepäilyjen tutkinta vaikeutuu. Osan rahoista on epäilty päätyneen Joe Bidenin taskuun, mutta nyt sen todistaminen on todella hankalaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Nauhoitukset paljastavat median äärimmäisen härskit toimintatavat Yhdysvalloissa – megauutisia kätkenyt CNN toimi vaalien alla kuin Bidenin kampanjaorganisaatio

Vaalit ovella, Bobulinski-kohu kiihtyy: Bidenin perheen Kiina-suhteet päivänvaloon, Pulizer-voittajaa vaadittiin poistamaan jutustaan Biden-kritiikki – irtisanoutui

Liikekumppani vahvistaa: Joe Biden oli mukana poikansa Kiina-diileissä

Presidentinvaalit ovella, sensuuri kiihtyy – Joe Bidenin pojan kytköksiä paljastanut maan neljänneksi suurin lehti estettiin Facebookista ja Twitteristä

Lisää Twitter-paljastuksia: FBI maksoi Twitterille miljoonia, vaalivaikutti rajusti, sai yhtiön sensuroimaan Bideniin liittyvän paljastusjutun aivan vaalien alla “venäläisenä disinformaationa”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää