LEHTIKUVA
Porvoon poliisiammuskelu näkyvästi esillä Ruotsissa – ”Meillä on uusi vientituote”
Ruotsiin rekisteröidyllä autolla liikkuneet Ruotsin kansalaiset haavoittivat Porvoossa kahta poliisia ja yrittivät pakomatkallaan osua useampiinkin. Miehet puhuvat suomea ja toisella heistä on myös Suomen kaksoiskansalaisuus.
Miesten liikkeitä on kommentoitu Ruotsin mediassa ja somessa hyvinkin tarkkaan. Miesten kuvatkin on julkaistu.
Miehet saatiin Expressenin tietojen mukaan kiinni teletunnistetietojen avulla.
Jonas Johnssonin Facebook-kommentti tiivistää hyvin naapurimaan kansalaisten tunnot: ”Täällä on nyt rauhallista, ei syytä huoleen, viemme poliisiampumisetkin Suomeen…”
Ruotsin jo lähes katastrofaaliset mittasuhteet saanut ammuskelu levisi ensin Tanskaan ja nyt oli sitten vuorossa Suomi.
Teletunnisteet johtivat jäljille
Ruotsidemokraattien Face-sivulla muistutetaan Porvoon ampumisiin viitaten, että sekä Tanskan että Norjan viranomaiset ovat nousevin äänenpainoin valittaneet siitä, että ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus aiheuttaa vakavia ongelmia myös naapurimaissa.
Rikollisten pakomatka päättyi Suomessa lyhyeen, koska poliisi pystyi lähes välittömästi jäljittämään heidät Ölstensin teollisuusalueella sijaitsevan tukiaseman lokitietojen avulla. Hätäpuhelu oli mitä ilmeisemmin tullut samasta numerosta. Rikolliset paikallistettiin Tampereen alueelle sunnuntaina päivällä.
Aiemminkin Suomessa
Miehet olivat Expressenin tietojen mukaan käyneet Suomessa jo aikaisemmin keväällä, mutta heidän paluustaan Ruotsiin ei ole dokumenttia matkustajalistoissa. Miehet olivat saapuneet uudelleen Suomeen 22. elokuuta ja asettautuneet Porvoon Ölstensissä sijaitsevaan huoneistohotelliin.
Suomen poliisi on ollut yhteydessä ruotsalaisiin virkaveljiinsä ja on mahdollista, että pidätyksiä tulee vielä lisää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ammuskelu siirtymässä Ruotsissa kaduilta puoliksi sisätiloihin – rikollisjengit tulittavat toistensa asuntoja
Ääniä Ruotsin suviyössä: Pommit paukkuvat ja aseet puhuvat
Jengirikollisten uusin innovaatio Ruotsissa: Kellot viedään kirjaimellisesti käsistä
Nyt sen kertoi poliisi: Suomi seuraa Ruotsia vakavassa rikollisuudessa
Rajat ylittävä rikollisuus vaatii yhä kovemman luokan osaamista – kouluttamattomat konnat katoavat kortistoon
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.