PS ARKISTO
Poriin suunnitellaan 200 miljoonan euron räjähdetehdasta – Miko Bergbom: Suomi toimii esimerkkinä puolustuksen investoinneissa muulle Euroopalle
Puolustusministeri Häkkänen ilmoitti tänään tiedotustilaisuudessa, että Suomeen suunnitellaan TNT-tuotantolaitosta. Hankkeen kokonaisarvo yltää yli 200 miljoonaan euroon ja tehdas sijoitetaan Poriin.
Puolustusvaliokunnan perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom iloitsee uutisesta ja pitää sitä tärkeänä erityisesti Puolustusvoimien ja huoltovarmuuden näkökulmasta.
– Kun Venäjän laajempi hyökkäyssota alkoi Ukrainaan, heräsi Euroopassa ilmeinen tarve uusille investoinneille puolustukseen, joita on liian pitkään laiminlyöty. Asiassa on Euroopan tasolla edetty verkkaisesti, mutta siitä voimme kaikki iloita, että Suomi kyllä tekee oman osansa ja enemmänkin, Bergbom huomauttaa.
Lisää työpaikkoja lisää huoltovarmuutta
Suunniteltu TNT-tehdas on toteutuessaan Euroopassa vasta toinen. Nykyisellään ainoa Euroopassa sijaitseva tehdas löytyy Puolasta. TNT:n kysyntä on kasvanut merkittävästi Ukrainan sodan takia.
– Tämäkin investointi tarkoittaa toteutuessaan lisää työpaikkoja ja se on tietenkin iloinen uutinen Poriin. Lisäksi tämä investointi vahvistaa maan huoltovarmuutta ja siten kriisinkestävyyttä, joka on epävakaina aikoina kultaakin kalliimpaa valuuttaa pienelle maalle, Bergbom iloitsee.
Euroopan tasolla merkittävä hanke
Myös Porissa tänään vieraileva valtiovarainministeri Riikka Purra on tyytyväinen merkittävään investointiin.
– Onnea Pori! Yli 200 miljoonan euron TNT-investointi eli räjähdetehdas tulossa kaupunkiin. Euroopan tasolla erittäin merkittävä hanke ammustuotannon ja puolustuksen näkökulmasta, Purra kirjoittaa X:ssä.
Onnea Pori! 👊
— Riikka Purra (@ir_rkp) January 31, 2025
Yli 200 miljoonan euron TNT-investointi eli räjähdetehdas tulossa kaupunkiin. Euroopan tasolla erittäin merkittävä hanke ammustuotannon ja puolustuksen näkökulmasta.
❗️Olen ihan kohta Porissa visiitillä - tänään klo 16:30 Caffè Locale.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- räjähdetehdas Miko Bergbom työpaikat Pori Antti Häkkänen Puolustusvoimat Investoinnit Riikka Purra Huoltovarmuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Elinkeinoministeri Wille Rydman allekirjoitti Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan yhteisen jäänmurtajapöytäkirjan – asiakirja vie kolmenkeskisen yhteistyön uudelle tasolle
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman oli keskiviikkona Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa allekirjoittamassa ns. ICE Pact -aloitteen yhteisymmärryspöytäkirjaa, jolla käynnistettiin Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan välinen yhteistyö maailmanluokan arktisten ja polaaristen jäänmurtajien kehittämiseksi.
Rydman: Päätöksiä talouden sopeutuksesta lykättiin Suomessa liian pitkään – ”Edellinen punavihreä hallitus ylenkatsoi talousennusteita”
Elinkeinoministeri Rydman vaatii ay-johtajia kantamaan vastuuta: ”Eniten poliittisista lakoista kärsivät työntekijät”
Riikka Purra suomalaisen Instan droonikaupoista: ”Meidän on pidettävä huoli siitä, että me olemme siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan”
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Viime perjantaina Installa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeää pitää huoli siitä, että Suomi on mukana siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan.
Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi tarvitsee asennemuutoksen
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi tuoreimman vuosittaisen arvionsa hallituksen talouspolitiikan linjasta ja julkisen talouden kestävyydestä. Valtiovarainministeri Riikka Purra kokee keskustelun maan taloudesta hyödyllisenä, koska myös seuraava hallitus joutuu jatkamaan valtion menojen leikkaamista samassa mittaluokassa kuin nykyhallitus. Tämän Purra soisi kaikkien poliitikkojen ymmärtävän.
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja