Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Pommi-iskut räjähdysmäisessä kasvussa ja käskyt tulevat ulkomailta – Ruotsin hallitus taas kriisikokoukseen

29.01.2025 |18:16

Pommi räjähti alkuviikosta eri puolilla maata peräti kuusi kertaa. Tammikuussa on pommi-iskuja ollut jo kolmekymmentä. Käskyt iskuihin tulevat ulkomailta ja pommittajat ovat hatkassa nuorisokodista. Ruotsin hallituksen on taas aika kokoontua kriisikokoukseen.

Kerrostalon sisäänkäynnin luona räjähti pommi iltapäivällä viiden aikaan Tukholman Årstabergissa. Rapun lasit menivät pirstaleiksi pitkin katua, kukaan ei loukkaantunut ja suuremmilta aineellisilta vahingoilta vältyttiin. Poliisi otti muutaman tunnin sisällä kiinni useampia henkilöitä kuulusteluja varten.

– Tämä ei ole totta, aivan kuin koko Ruotsi olisi hajoamassa palasiksi, totesi iskun kohteeksi joutuneen talon asukas mitti.se -kaupunkijulkaisussa.

– Eipä ole kovin yllättävää enää, valitettavasti,  kommentoi toinen lähiseudun asukas.

Pommittajat hatkassa nuorisokodista

Pelkästään tiistaina Ruotsissa räjähti kuusi pommia, mikä on jopa kyseisen maan oloissa poikkeuksellisen paljon. Vuorokauden sisällä pommi-iskuja oli Tukholman lisäksi myös Helsingborgissa ja Uppland-Brossa.

– Juurisyynä ovat henkilöt Ruotsin rajojen ulkopuolella.  Nämä koordinoivat räjäytyksiä tavalla tai toisella ja asialle laitetaan nuoria henkilöitä, pääasiassa poikia, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan tällaisia tehtäviä, kertoo Tukholman eteläisen poliisialueen varapoliisipäällikkö Max Åkervall SVT:n aamuohjelmassa.

– Erittäin monet heistä ovat hatkalla nuorisokodista tai vastaavista laitoksista ja he tulevat eri puolilta Ruotsia.

Keskiviikkoaamuna poliisi ilmoitti ottaneensa kiinni useisiin iskuihin liittyvän pommintekijän, joka sekä suunnittelee että rakentaa pommit käyttövalmiiksi.

Kriisikokous koolle torstaiksi

Tammikuussa Ruotsissa on tehty keskiviikkoaamuun mennessä 30 pommi-iskua. Poliisin mukaan syynä ennätykselliseen menoon ovat jengien keskinäisten konfliktien lisäksi yrittäjien tai joissain tapauksissa myös yksityishenkilöiden kiristys ja painostus.

Nähtävissä on selkeä kehityskulku, jossa pienyrittäjät uhkaavat joutua mafiamalliin järjestäytyneen rikollisuuden kontrolliin ja lypsettäviksi. Laskun maksaa loppujen lopuksi aina tavallinen kuluttaja.

Pääministeri Ulf Kristersson on kutsunut nykyistä pommiaaltoa ”kotimaiseksi terrorismiksi”. Oikeusministeri Gunnar Strömmer kutsui puolestaan koolle  kriisikokouksen ensi torstaiksi pohtimaan keinoja nykyisen väkivalta-aallon pysäyttämiseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Rydman: Helsingin väestökehitys on haitallista – ”Lähiöissä tikittää aikapommi”

23.11.2024 |22:27

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää