LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Polttoainevarkaudet yleistyvät nousevien hintojen myötä – nyt bensat viedään jo henkilöautonkin tankista
Bensan ja dieselin hinnat ovat pilvissä ja nousevat edelleen. Polttoaineet ovat arvotavaraa ja kiinnostavat siksi myös rikollisia. Nyt bensat viedään jo henkilöautojenkin tankeista.
Polttoaineiden hinnat nousevat jatkuvasti ja alkavat olla tuplasti viime vuotta korkeammalla tasolla. Tavan kansalainen vähentää pakosta autoiluaan mahdollisuuksien mukaan tai leikkaa muista menoista. Rikollinen ajattelee toisin ja varastaa muilta.
Ennen polttoainetta varastettiin huoltoasemilta jättämällä tankkaus maksamatta. Palveluasemien kadotessa historian hämärään tällainen peli ei enää juurikaan vetele. Nyt liigat varastavat polttoainetta suoraan kuorma-autoista sekä traktoreista ja yhä enemmän myös henkilautoista.
Bensarosvo iskee missä ja milloin tahansa
Suomessa bensarosvoista ei ole vielä juurikaan kuultu, mutta Ruotsissa ollaan taas kerran pidemmällä. Jonas Eronen Uppsalan poliisista varoittaa, että varkailta on hankala välttyä, sillä bensavorot voivat iskeä missä ja milloin tahansa. Kannattaa kuitenkin pohtia hetki sitä, mihin autonsa pysäköi.
– Varkaudet yleistyvät niin kauan kuin bensiinin ja dieselin hinta pysyy pilvissä, Eronen ennustaa kylmän rauhallisesti.
Poliisin mukaan bensavarkaudesta pitää aina tehdä rikosilmoitus. Jo pelkästään sen takia, että virkavalta saa näin yleiskuvan siitä, missä varkauksia tapahtuu ja mihin suuntaan kehitys on menossa. Tästä hyötyvät kaikki, kun poliisi voi reagoida rikoksiin todellisen tilanteen mukaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Uppsalan poliisi parkkipaikka Jonas Eronen liigat kylmäasema palveluasema juoksubensa traktori kuorma-auto polttoaineiden hinnankorotukset polttoainevarkaudet Uppsala rikosilmoitus diesel rikollisjengit Bensiini Suomi Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Koposelta ehdotuksia autoilijoiden ja ammattiliikenteen ahdinkoa helpottamaan: Jakeluvelvoite poistettava, ammattidiesel pikaisesti käyttöön
Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Dieselin ja bensan hinnat nousivat yli kipurajan – tästä ei selittämällä selviä
Energiakriisin juuret ovat syvemmällä kuin Ukrainassa – nollapäästötavoite kaiken taustalla
Tavio: Näpistyksestä heti putkaan
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.