LEHTIKUVA
Politico: Itävallan hiihtokeskuksesta koronavirus levisi pitkin Eurooppaa – ahneuden ja vastuuttomuuden seuraukset näkyvät maailmalla
Pienillä päätöksillä ja valinnoilla voi olla suuria vaikutuksia. Ei tarvita kuin pari vastuutonta valintaa aiheuttamaan miljoonien ihmisten työttömyys. Alle 1 600 asukkaan itävaltalainen pikkukylä toimi koronaviruksen tehokkaana levittäjänä, Politico uutisoi.
Itävallan Ischgl-kylä on tunnettu hiihtokeskuksestaan, jossa maailman musiikkitähdet esiintyvät laskettelukauden avajaisissa ja päättäjäisissä. Lisäksi pääsiäisenä keskuksessa järjestetään konsertti. Vetonauloina ovat toimineet muiden muassa Elton John, Bon Jovi ja Sting.
Tänä vuonna konsertit ja after-ski -juhlinta on vaihtunut painajaiseksi.
Lähes kaksi viikkoa leviämisaikaa
Islannin terveysviranomaiset havaitsivat viidellätoista koronaviruksen 1.3. Tartunnan saaneet olivat karkauspäivänä lentäneet Münchenistä Reykjavikiin. Neljätoista tartunnan saanutta saapuivat alun perin Ischglistä.
Islanti otti yhteyttä Itävaltaan ja kertoivat löydöstään. Itävalta istui käsiensä päällä. Lasketteluturistien nauttiman vilkkaan yöelämän tuomat tulot painoivat enemmän vaakakupissa. Turismi kattaa alueen talouden lähestulkoon täysin. Tirolin alueen viranomaisten mukaan tartunta tuskin tuli Ischglistä.
Kylän suositun after-ski-illanviettopaikan baarimikon todettiin 7.3. kantavan virusta. Tanssi, alkoholitarjoilu ja laulu jatkuivat. Kolmen päivän jälkeen viidentoista muun työntekijän todettiin kantavan koronavirusta. Itävalta sulki baarit, mutta hiihtohissit ja hotellit jatkoivat turistien palvelua.
Vasta 13.3. alue meni karanteeniin. Saksalaistoimittaja saapui Ischgliin viiden ystävänsä kanssa 5.3. Joka ainoalla todettiin virustartunta kolme päivää tämän jälkeen. Toimittaja oli syystäkin närkästynyt viranomaisten hyssyttelylle.
Lukuisat tartunnat Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa on jäljitetty kyseiseen lasketteluparatiisiin.
Yksilöilläkin on vastuunsa
Itävaltalaisviranomaisten vastuuton, huoleton ja ahne toiminta on johtanut omalta osaltaan valtavaan myllerrykseen. Tuhannet ovat menehtyneet, valtioiden rajoja on umpeutunut ympäri maailmaa ja maailmantalous putoaa kuin kivi.
Maailman työjärjestö ILO arvioi, että pandemian vuoksi lähes 25 miljoonaa työpaikkaa on vaarassa. Finanssikriisin riehuessa 22 miljoonaa ihmistä menetti työpaikkansa.
Kaikkien tulee muistaa, että yksilöilläkin on vastuunsa. Epidemian leviäminen pandemiaksi oli vain ajan kysymys, jos oireilevatkin kieltäytyvät testauksesta ja sukkuloivat ihmismassojen seassa.
Suomessakaan poikkeustilaa ei julistettu kansalaisten härnäämisen vuoksi. Ylen erikoislähetyksissä luetaan kansalaisten kysymyksiä, joissa tiedustellaan voiko nyt järjestää syntymäpäiväjuhlat ja valvooko poliisi 10 hengen kokoontumisrajoitusta tai sakoitetaanko siitä. Kysymyksistä saa vaikutelman, että sakkorangaistus huolettaa enemmän kuin terveys.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”
Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita
Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi
Moottori-lehti: Miksei korona-suosituksissa mainita oman auton käyttöä?
Tutkijat varoittavat: Ensi talvena korona voi palata entistäkin kovempana
Halla-aho: Mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta
Suuri osa väestöstä sairastaa koronan tietämättään – he levittävät tautia kaikkein tehokkaimmin
Puisto: Suoraa tukea koronan vuoksi ongelmissa oleville pienyrityksille
Koronatartunnat täyttävät lakitupia – “koronalinkona” tunnetulle itävaltalaiselle hiihtokeskukselle turistien siviilikanne
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.