Poliisiylijohtajalta lähti myyntipuhe lapasesta – Kolehmaisen sankaritarina terroriteon estämisestä ei ole yksittäistapaus

Poliisin ylin johto esitti sankaritarinan paikallispoliisin, keskusrikospoliisin ja suojelupoliisin yhteisoperaatiosta, jolla estettiin poliittiseen johtoon kohdistuva isku. Lopulta paljastui, että tekoa suunnitellut mies ilmoittautui itse poliisille, joka ei edes ottanut häntä vakavasti. Poliisin harhaanjohtava tarina omasta erinomaisuudestaan ei ole yksittäistapaus, vaan siihen ovat langenneet muutkin viranomaiset, toimittaja ja analyytikko Juhani Huopainen kirjoittaa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi Iltalehdessä 15. syyskuuta poliittisiin päättäjiin kohdistuneesta iskusta, joka saatiin estettyä.

Iltalehti kertoi ”paikallispoliisin, keskusrikospoliisin ja suojelupoliisin onnistuneen estämään yhteisvoimin iskun, jonka kohteena olisi ollut poliittisia päättäjiä.”

– Yleisesti voi sanoa, että on päästy sellaisen iskusuunnitelman väliin, jonka kohteena olisi ollut poliittisia päättäjiä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo Iltalehden haastattelussa.

Kolehmainen on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista, kuten siitä, missä ja milloin isku olisi ollut tarkoitus toteuttaa, mutta mainitsee, että paikallispoliisi, keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi suorittivat operaation yhteisvoimin.

Samana päivänä Kolehmainen kommentoi myös STT:lle:

– Pääsimme väliin ja estettyä teon siinä vaiheessa, kun henkilö oli lähdössä sitä toteuttamaan. Kyse oli arviomme mukaan toteuttamiskelpoisesta suunnitelmasta, Kolehmainen sanoi.

Tieto suunnitelmasta saatiin Kolehmaisen mukaan poliisin omalla tiedustelutyöllä.

Paikallispoliisi ei ottanut iskua suunnitellutta miestä vakavasti

MTV:n Rikospaikka-ohjelma paljasti 20. syyskuuta, että kohteena oli kokoomuksen puoluekokous Rovaniemellä kesäkuussa 2012. Tekoa suunnitellut keski-ikäinen ja keskisuomalainen mieshenkilö oli aseistautunut jonkinlaisilla räjähteillä ja sarjatuliaseilla. Hän oli juna-asemalla ennen Rovaniemelle matkustamista tullut katumapäälle, ja meni ilmoittautumaan poliisille.

Aikansa jonotettuaan vuoroaan mies ehti jo kulkeutua poliisiaseman lukitulle sisäpihalle. Hänen juttujaan ei otettu aluksi vakavasti – kunnes hänen aseensa löytyivät.

Vai oikein yhteisvoimin estettiin ja tieto saatiin poliisin omalla tiedustelutyöllä. Selvä.

Myyvä tarina terroriteosta poliitikkoja kohtaan, joka taatusti päätyy otsikoihin. Yksityiskohtia ei mainittu. Oliko asialla anarkistit, islamistit, uusnatsit vai joku syrjäytynyt mielenterveys- tai päihdeongelmainen? Kohteena presidentti, hallitus, jokin puolue vai ”vain” satunnainen yksittäinen kunnanvaltuutettu? Oliko motiivi poliittinen, taloudellinen vai päähänpisto? Kuinka monta tekijää oli, millä aseilla, olisiko teko aiheuttanut laajempaa vaaraa? Kuinka täpärästi teko estettiin – oliko se vain nettiin kirjoitettu haave, mistä pidettiin tiukka puhuttelu, vai viime sekunneilla Ilkka Remes -hengessä ratkaistu tilanne, missä Suojelupoliisin agentit varjostivat ja Karhu-ryhmä tetsasi?

Mitä enemmän kysymysmerkkejä, sen enemmän keskustelua, kuohuntaa ja näkyvyyttä. Se taisi osittain olla tarkoituskin. Kolehmainen toivoi samassa haastattelussa poliisille yhteistyö- ja tiedonvaihtomahdollisuuksien turvaamista. Työn alla oleva tiedustelulakihan ei poliisia koske, vaan pelkästään sotilastiedustelua ja suojelupoliisia.

Ehkä Kolehmainen viesti huonosti vahingossa. Tai sitten Kolehmainen käytti olemassa olevaa tositarinaa ja laittoi siihen mukaan vähän turunlisää. Ehkä saadakseen näkyvyyttä asialleen, tai luodakseen mielikuvaa, että poliisi on tehokas ja toimii, ja tarvitsee sekä ansaitsee lisää resursseja.

Kaunistelua viran puolesta

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi keväällä 2016, että ”Suomi on siinä aivan Euroopan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut.”

Turun terroriteon jälkeen on ilmeistä, että läheskään kaikkien taustoja tai edes nimiä ei tiedetä. Nerg ei joko tiennyt, mistä puhui – tai vaihtoehtoisesti puhui muunneltua totuutta. Ehkä Nerg halusi rauhoitella siirtolaiskriisin aiheuttamia terrorismin ja muun rikollisuuden pelkoja. Tai sitten hän puhui viran puolesta ja kaunisteli johtamansa yksikön toimintaa.

Suomen Pankin ekonomisti Pentti Forsman vastasi euron hyödyistä kysyttäessä, että 90-luvun lamassa korot nousivat ja devalvaatio söi kotitalouksien ostovoiman.

Suomen Pankki oli itse nostanut korkotasoa ja markan valuuttakurssikytkös ECU-korivaluuttaan piti korot pilvissä. Korot kääntyivät välittömästi laskuun sen jälkeen, kun Suomen Pankki laski kurssikytköksestä irti.

Ehkä Forsman yritti väärällä esimerkillä yleistajuisesti selittää, että devalvoitumisuhan alla olevan valuutan korkotason on jatkuvasti muita valuuttoja korkeampi. Tai sitten hän puhui viran puolesta ja kaunisteli työnantajansa toimintaa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilla kerrotaan harhaanjohtavuudesta seuraavasti:

Harhaanjohtavien tai totuudenvastaisten tietojen antaminen on kielletty sekä markkinoinnissa että asiakassuhteessa, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt.

Vaikka annettu tieto olisi sinänsä oikea, sen antaminen on kiellettyä, jos muodostuva kokonaiskuva on harhaanjohtava.

Me vaistomaisesti emme luota televisiomainoksiin, mutta kun virkamies tai lehdistö kertoo jotain, oletamme helposti, että kertomus on kohdallaan. Sen pitäisi olla, mutta se ei usein ole. Kansalaiset eivät ansaitse kohtelua, missä asiat ajatellaan heidän puolestaan ja faktojen sijaan saadaan muokattu ja puolueellinen tarina – myyntipuhe, johon on pakko yhtyä.