LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisiylijohtaja vetää yhtäläisyysmerkit maahanmuuton ja kasvavan jengirikollisuuden välille
Hallitsematon maahanmuutto myönnetään yhä useammin syyksi Ruotsin yhteiskunnalliseen pahoinvointiin. Nyt asialla on maan korkein poliisiviranomainen, joka näkee maahanmuuton ja integraation ongelmat jengirikollisuuden kasvun takana.
– Vuosina 2020 ja 2021 maassamme ammuttiin 100 ihmistä vuodessa. Järjestäytyneestä rikollisuudesta, aseellisesta väkivallasta ja räjähteistä on tullut eräs Ruotsin poliisin ja koko yhteiskunnan vakavimmista haasteista, sanoi poliisiylijohtaja Anders Thornberg Folk och Försvar -turvallisuustapahtumassa.
Thornbergin mukaan rikollinen toiminta on kasvanut erityisesti viime vuosina ja tilanne on kaikin tavoin vakava. Rikokset ovat entistä monimuotoisempia ja ulottuvat yhä syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin. Rikolliset ovat aina vain hanakampia käyttämään väkivaltaa, ja uskollisuus rikollisverkostoillekin on jäämässä rahan varjoon.
– Huumeiden kysyntä kasvaa, tekninen kehitys ja digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia, kasvanut maahanmuutto ja puutteellinen integraatio, poliisiylijohtaja luetteli syitä rikollisuuden kasvulle.
Asunnot, autot ja kellot valtiolle
Poliisiylijohtaja näkee toki mahdollisuuksia taistella rikollisjengejä vastaan. Sosiaalipalveluita pitää tukevoittaa ja apua on oltava saatavilla jokaisella Ruotsin 61 ongelmallisesta alueesta vuorokauden ympäri. Järjestäytyneestä rikollisuudesta lätkäistäviä rangaistuksia tulisi niitäkin koventaa.
Valtiopäiville on Dagens Nyheterin mukaan tulossa vuoden sisällä useita lakiesityksiä jengirikollisuuden kahlitsemiseksi. Näitä ovat muun muassa jengirikollisuudesta annettavien rangaistusten koventaminen, rikollisella toiminnalla hankitun omaisuuden kuten autojen, asuntojen ja kellojen sujuva takavarikointi sekä todistajien suojeluun liittyvät toimet.
Keskiviikkona valmistui jo selvitys rikollisella toiminnalla hankittujen voittojen takavarikoinnista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- todistajien suojelu rikollisella toiminnalla hankittu omaisuus kellot. syrjäytyneet alueet Anders Thornberg aseellinen väkivalta räjähteet poliisiylijohtaja asunnot autot järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit ongelmalähiöt huumeet Digitalisaatio Jengirikollisuus Kotouttaminen Integraatio maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Nyt se on kiistatta selvitetty: Valtaosalla Ruotsin ammuskelijoista maahanmuuttajatausta
Rikollisilla on pelkästään Tukholmassa käytössään 1 300 pistoolia, konepistoolia ja automaattikivääriä
Nuorten tekemät ryöstöt kasvaneet rajusti: Maahanmuuttajat ryöstävät kantaruotsalaisten lapsia
Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”
Lapset ottivat haltuunsa lähiön ja vaativat maksua alueella liikkumisesta – poliisi tietoinen ”huonosti käyttäytyvistä nuorisojoukoista”
Poliisin rahoitusongelmien ratkaisuksi esitetään uuden työryhmän perustamista – Purra: Ongelmat jo tiedossa, ratkaisua ei saada sillä, että samoja asioita pyöritetään paperista toiseen
Packalén poliisin määrärahaselvityksestä: Valtiovarainministerillä on peiliin katsomisen paikka
Saksassa heitettiin junan eteen 49 ihmistä viime vuonna – kulttuurisia syitä epäillään
Poliisin selvitys: Alaikäisten tekemien väkivaltarikosten määrä kasvanut hälyttävästi – ulkomaalaistaustaisilla kolminkertainen yliedustus tilastoissa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.