

Edmund Burke -säätiön johtaja Saurabh Sharma pitämässä puhetta kansalliskonservatiivien konferenssissa Brysselissä. / LEHTIKUVA
Poliisi kielsi kansalliskonservatiivien kokouksen Brysselissä – tuomioistuin perui kiellon
Belgian poliisi yritti paikallispormestarin vaatimuksesta estää kansalliskonservatiivien konferenssin pitämisen Brysselissä. Hallinto-oikeus kuitenkin perui kiellon, joten konferenssi sai jatkaa. Myös Belgian pääministeri asettui kannattamaan sananvapautta. Konferenssissa esiintyi useita nimekkäitä poliitikkoja.
Brysselissä pidettiin 16.-17. huhtikuuta kansalliskonservatiivien konferenssi, jonka aiheena oli kansallisvaltioiden tulevaisuus Euroopassa. Edmund Burke -säätiön järjestämän konferenssin tarkoituksena oli tarjota EU-vaalien alla vaihtoehtoinen näkemys Euroopan kansojen tulevaisuudesta.
Kokouksen pitäminen meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa, kun poliisi esti kuulijoiden pääsyn konferenssiin, kertoo BBC. Osa yleisöstä oli jo ehtinyt mennä sisälle konferenssipaikalle, jossa puheiden pito jatkui normaalisti, mutta ovella poliisi esti uusien kuulijoiden ja puhujien pääsyn kokoustilaan.
Pormestari kielsi kokouksen
Poliisi oli saanut käskyn kokouksen estämiseen Brysselin Saint-Jossen kaupunginosan pormestarilta, joka vetosi yleisen järjestyksen ylläpitämiseen. Turkkilaistaustainen pormestari Emir Kir oli sitä mieltä, että “äärioikeisto ei ole tervetullut” hänen alueelleen.
Pormestarin mukaan jotkut konferenssin osallistujista edustavat “homovastaisia” ja “abortin vastaisia” näkemyksiä. Nämä henkilöt kuuluvat “oikeistokonservatiiveihin, uskonnolliseen oikeistoon ja Euroopan äärioikeistoon”, joten he eivät ole pormestarin mielestä tervetulleita pitämään konferenssiaan Brysseliin.
Pääministeri: Estäminen perustuslain vastaista
Belgian pääministeri Alexander De Croo oli kuitenkin eri mieltä paikallispormestarin kanssa ja piti kokouksen estämistä vääränä päätöksenä. Hänen mukaan Belgian perustuslaki takaa sananvapauden.
– Poliittisten kokousten estäminen on perustuslain vastaista. Piste.
Pääministeri Alexander De Croo sanoi kunnioittavansa paikallista itsemääräämisoikeutta, mutta korosti, että paikallisviranomaisten määräykset eivät voi mennä Belgian perustuslain ylitse.
Korkein hallinto-oikeus kumosi pormestarin kiellon
Belgia on oikeusvaltio, joten konferenssin järjestäjät saivat korkeimmalta hallinto-oikeudelta pikapäätöksen, jossa pormestarin asettama kokouskielto kumottiin.
Pormestari oli tapahtuman kieltäessään vedonnut siihen, että kokous saattaisi aiheuttaa järjestyshäiriöitä, koska puhujien joukossa oli “homofobeja”, “omassa maassaan poliisin suojelua tarvitsevia henkilöitä” ja ainakin yksi kirjailija, joka on kirjoittanut “poliittisesta islamista”.
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan konferenssi itsessään ei aiheuta uhkaa yleiselle järjestykselle, vaan mahdollinen uhka tulisi tilaisuuden järjestämistä vastustavilta tahoilta. Siksi oikeus salli konferenssin järjestämisen.
Antifa oli painostanut kokouskeskuksia
Konferenssin pitopaikkana toimineen Claridge-kokouskeskuksen omistaja Mohamed Nemri korosti kannattavansa sananvapautta. Hänen kokouskeskuksensa ei syrji ketään vaikka ajatusmaailmat eivät aina kohtaisikaan.
Kaksi aiempaa kokouskeskusta oli joutunut peruuttamaan kansalliskonservatiivien konferenssin jouduttuaan painostuksen kohteeksi. Brussels Times -nettilehden mukaan “Belgian antifasistinen koordinaatio” -niminen ryhmä oli painostanut kokoustilojen omistajia peruuttamaan varauksen.
Puhujina nimekkäitä poliitikkoja
Konferenssin järjestänyt Edmund Burke -säätiö on yhdysvaltalainen ajatuspaja, jota johtaa israelilais-amerikkalainen filosofi Yoram Hazony. Useita kirjoja kirjoittanut Hazony on juutalaisten kansallisvaltion vankka kannattaja.
Tapahtuman osallistujilla oli mahdollisuus halutessaan maksaa lipustaan jopa 20 000 euroa. Tonnilla pääsi konferenssiin ja säätiön jäseneksi.
Puhujien joukossa oli monia tunnettuja eurooppalaisia poliitikkoja, kuten Britannian entinen sisäministeri Suella Braverman. Guardian-lehden mukaan oppositio oli painostanut pääministeri Rishi Sunakia estämään puoluetoverinsa esiintymisen konferenssissa, koska puhumassa oli myös Unkarin pääministeri Viktor Orbán.
Puhujalistalla olivat myös Britannian EU-eron “isä” Nigel Farage, Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki, Ranskan viime vaalien presidenttiehdokas Eric Zemmour ja Saksan suojelupoliisin entinen päällikkö Hans-Georg Maassen.
Pormestarin ja Antifan suhtautumisesta olisi voinut saada käsityksen, että kyseessä oli kaljupäisten uusnatsien karkelot. Todellisuus oli kuitenkin aivan toinen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Yoram Hazony Emir Kir Edmund Burke -säätiö Brysseli Rishi Sunak kansalliskonservatiivit Suella Braverman Eric Zemmour Alexander De Croo cancel-kulttuuri kokoontumisvapaus perusoikeudet Hans-Georg Maassen Mateusz Morawiecki Antifa Viktor Orbán Nigel Farage Belgia Sananvapaus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa on masinoitu kansanjoukot kaduille vaatimaan oppositiopuoleen kieltämistä – salainen palvelu tarkkailee myös uuden konservatiivipuolueen perustajaa

Trump otti murskavoiton esivaaleissa – suomalaistoimittajat pettyneitä

”EU:n pahin painajainen” voitti Hollannin vaalit – maahanmuuttokriittinen valtavirta vahvistuu Euroopassa

Brittiläispankki sulki Nigel Faragen tilin maahanmuuttokriittisten näkemysten vuoksi, ja kohuhan siitä syntyi – pankin toimitusjohtajalle potkut

Koraani on Saksan muslimikoululaisille tärkeämpi kuin Saksan laki – joka kolmas hyväksyy väkivallan jos Allahia pilkataan

Maahanmuutto kärjistää ja polarisoi eurovaalikampanjaa Saksassa – tähtäimessä ovat myös lähestyvät osavaltiovaalit
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.