Kokoomusnuorten puheenjohtajaksi pyrkivä Susanna Koski moittii rankasti nykymuotoista EU:ta Uuden Suomen puheenvuorossaan.
Hän muistuttaa, että kokoomusnuoret ehdotti aikoinaan ensimmäisenä EU-jäsenyyttä, mikä oli aikanaan rohkea teko. Suomen piti sitoutua länteen.
– Valitettavasti unioni ei ole enää se sama, johon aikanaan liityimme. Vuoden 1995 optimismi ja eurooppalainen euforia ovat monilta osin osoittautuneet katteettomiksi.
Sosialistihenkinen tulonsiirtounioni
– Mikä pahinta, liberaaliksi vapaakauppaliitoksi tarkoitettu yhteenliittymä on taantunut sosialistishenkiseksi tulonsiirtounioniksi. Vaikka EU:n perussopimukseen kirjattiin periaate siitä, että kukin jäsenmaa vastaa vain omista veloistaan, ovat suomalaisetkin yhä enemmän vastuussa eteläisten veljiensä veloista. Euroopan unioni toimii jättiläismäisen sosiaalivaltion tavoin: ottaa rahaa asiansa hyvin hoitaneilta ja antaa sitä niille, jotka ovat töpeksineet omat asiansa. Tässä yhtälössä Suomella ei ole mitään muuta kuin hävittävää.
Edessä romahdus?
– Jollei Euroopan unioni käännä pian rajusti kurssiaan, on se matkalla kohti vääjäämätöntä romahdusta. Tukipakettipolitiikka oli virhe – nyt se on viimeistään tullut tiensä päähän. Myös yhteisvaluutta eurossa on vakavia valuvikoja, kun sen piiriin otettiin alkujaan aivan liian erilaisia talouksia. Nykymuotoisen euron tekohengittäminen voi antaa sille lisäaikaa, mutta ei ratkaise perustavanlaatuisia rahapoliittisia ongelmia, Koski, 27, jyrähtää.
Vaasalainen Koski on Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu ja hallintotieteiden maisteri. Hän pyrkii KNL:n puheenjohtajaksi vuosiksi 2014-15.