Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Petri Huru: Eläinpalkkioiden maksuviiveet uhka maataloudelle

07.07.2022 |08:00

Ruokaviraston tiedotteen mukaan eläinpalkkioiden ensimmäisen osan maksatus maatiloille siirtyy loppuvuodesta 2022 vuoden 2023 kevättalvelle. Syyksi Ruokavirasto perustelee muutokset tukijärjestelmässä.

Muutokset johtuvat Suomen EU-komissiolta saaneista huomautuksista, joiden takia Suomen tuli korjata menettelynsä EU-säädösten mukaiseksi.

– Vaikka Ruokaviraston muutostarpeet tulisivatkin EU:lta, tilanne on kohtuuton kotieläintuottajille ja voi vaikuttaa oleellisesti tilikauden tulokseen. Kohtuuton tilanne on ennen kaikkea siksi, että valtion viranomainen ei itse kykene hoitamaan muutostilannetta eikä tiloilla ole mitään tekemistä asian kanssa, kansanedustaja Petri Huru kommentoi.

40 miljoonan euron tappio

MTK-liittojen arvion mukaan päätöksen vaikutus voisi olla noin 40 miljoonan euron tappio tuottajille. Hurun mukaan kasvaneet tuotantokustannukset aiheuttavat jo nyt ongelmia tilojen kannattavuudelle.

– Tilat ovat jo venyneet minkä ovat kyenneet, eikä joustovaraa enää ole. Omavaraisuuden tarpeen noustessa maatilojen asettaminen maksumieheksi on kyseenalaista ja lyhytnäköistä. Omavaraisuus on tärkeä osa huoltovarmuutta, Huru sanoo.

Huru jätti ministerille kirjallisen kysymyksen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää