Santeri Eskola. Laura Jokela, Miko Bergbom, ja Joakim Vigelius. / SU
Perustuslakivaliokunta kuuli tänään EU-paketista kansanäänestystä vaativaa PS-nuorisoa (video)
Perussuomalaisen Nuorison alullepanema kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestäminen EU:n elpymispaketista saapui tänään perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Aloitteen vastuuhenkilöt toivovat, että aloite herättäisi eduskunnan pohtimaan historiallista ratkaisua myös suoran demokratian näkökulmasta ja toisaalta myös kansalaisaloitteiden luonteen kunnioittamisen vuoksi. Perustuslakivalikounnassa paikalla vastaamassa ja lausuntonsa antamassa olivat Miko Bergbom, Laura Jokela, Joakim Vigelius ja Santeri Eskola.
– Valtioneuvosto linjasi kesäkuussa 2020, että elpymispakettia koskevan päätöksen legitimiteetin kannalta laaja kansalaishyväksyntä on tarpeen. Voidaan kuitenkin ilman poliittisia värilaseja todeta, että tätä asiaa ei valtioneuvosto ole missään vaiheessa edistänyt. Suomalaisilla ei ollut vuoden 2019 eduskuntavaalien alla tiedossa, että Marinin hallitus on viemässä Suomea kohti fiskaaliunionia, jossa Suomi lahjoittaa miljardeja Etelä-Euroopan alisuoriutujille. Toivomme, että Marinin hallitus kunnioittaa demokratiaa ja toteuttaa kansanäänestyksen asiassa, vaatii Bergbom.
Perussuomalainen Nuoriso vaatii, että Marinin hallitus järjestää asiasta kansanäänestyksen. Nuorisjärjestö arvioi, että kuntavaalit olisi luonteva kohta järjestää äänestys, kun ihmiset ovat muutenkin sankoin joukoin liikkeellä demokratian nimissä.
– On kestämätöntä, että meidän sukupolvemme joutuu ottamaan vastuulleen tämän mahdollisen ratkaisun velat ja sitoumukset. Paketin vastuut ulottuvat vuoteen 2058 saakka. Mitään näyttöä ei ole siitä, että euroalue ei kohtaisi uusia ja entistä suurempia kriisejä ennen sitä. moittii järjestön 1. varapuheenjohtaja Laura Jokela.
Kansalaisaloitteen tekijäryhmä keskustelemassa myöhemmin iltapäivällä:
PS-nuorison lähetti terveiset Marinin hallitukselle: “Hävetkää”. Facebook video, 14 min 44 sek.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Opposition nuorisojärjestöt: Koronanyrkki perustettava vihdoinkin
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää