Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio peräänkuulutti torstaina eduskunnan kyselytunnilla älyllistä keskustelua eläkeläisten tilanteesta. Hän toivoi, ettei luvata mahdottomia ja näin valehdella eläkeläisille. ”Vappusatasten” sijaan Tavio keventäisi pienten eläkkeiden verotusta.
– Eläkeläisten määrä kasvaa koko ajan ja suuri osa heistä on pienituloisia. Heidän ostovoimallaan on suuri merkitys kansantaloudelle ja tietysti heille itselleen, Tavio totesi.
Tavio kuitenkin peräänkuulutti malttia lupausten huutokauppaan.
– Sen sijaan, että lupaamme katteettomia satasia, meidän tulisi keventää yhdenvertaisesti pienituloisten eläkeläisten verotusta. Nyt he maksavat veroja kohtuuttomia prosentteja suhteessa esimerkiksi ansiotuloihin, Tavio huomauttaa.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan jopa satasen korotusta pienimpiin eläkkeisiin. Suomen Uutiset kertoi eilen, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vertasi tällaisia katteettomia lupauksia nigerialaiskirjeisiin.
Perussuomalaiset ovat esittäneet omassa kehysvaihtoehdossaan, että eläkkeiden verotus siirretään asteittain ansiotulojen tasolle.