Artikkeli kuva

Valkovuokot kukkivat Espoon Suvelassa. Kuvituskuvaa.

Perussuomalaisten puoluehallitus kannattaa maakuntavaalien siirtämistä kevääseen – “Kyse on suomalaisten terveydestä”

21.04.2018 |12:00

Jussi Halla-ahon (ps.) johtaman puoluehallituksen mukaan syksyyn kaavailtuja maakuntavaaleja tulisi siirtää puolella vuodella, keväään 2019 eduskuntavaalien yhteyteen.

Kannanotossa moititaan hallituksen toimintaa. Se yrittää runnoa läpi valtavaa määrää sotelakeja suurella kiireellä.

– Kyseessä on Suomen historian suurin aluehallinto- sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen, jota tehdään eduskunnassa äärimmäisen niukalla, vain muutaman kansanedustajan enemmistöllä. Tällaisissa asioissa pitäisi pyrkiä kuulemaan ja tavoittelemaan suurempaa konsensusta. Lisäksi ongelmia ja korjaustarpeita on niin paljon, ettei kaikkia millään ehditä ratkaista. Hallituksen toiminta ei ole hyvää lainvalmistelua, eikä tuloksena voi syntyä hyvää lainsäädäntöä. Kyse on suomalaisten terveydestä.

– Tärkeää olisi nyt se, että maakuntavaaleja siirrettäisiin kevääseen. Eduskunnalle annettaisiin mahdollisuus käsitellä sotelait kunnolla, huolellisella lainvalmistelutavalla.

– Perussuomalaiset ovat valmiita vaaleihin, olivat ne sitten syksyllä tai keväällä. Mutta eduskuntatyön kannalta aikataulu on viritetty liian kunnianhimoiseksi, käytännössä mahdottomaksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää