

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten koulutuspoliittinen ohjelma: Kiusaaminen ja syrjäytyminen estettävä
Perussuomalaisten koulutuspoliittinen ohjelma on valmistunut. Kansanedustajat Kimmo Kivelä, Ritva “Kike” Elomaa ja Mika Niikko työstivät ohjelmaa sivistysvaliokunnassa. Kyse on koulutuksen kannalta tärkeästä asiasta, ja Elomaa on lopputulokseen tyytyväinen.
– Kivelä teki suurimman työn koulutuspoliittisen ohjelman kimpussa, ja hyvin siihen on saatu kerättyä kaikki yhteiskuntaa eniten hiertävät ongelmat koulutuspolitiikan kohdalla. Ohjelmassa on hyvin perussuomalainen ote, Elomaa kiittelee.
Opettajille vahvemmat valtuudet
Suurta osaa ohjelmassa näyttelee koulukiusaamisen kitkeminen ja työrauhan parantaminen. Opettajien valtuudet puuttua koulurauhan säilyttämiseen eivät vieläkään ole riittävällä tolalla. Koulurauha on taattava jokaiselle lapselle ja opiskelijalle.
– Erittäin tärkeää on myös, oli kyse mistä tahansa koulusta, ettei niistä tehdä valtavia keskitettyjä laitoksia, vaan yritetään säilyttää myös pienemmät yksiköt. Liian suuret keskukset tuovat mukanaan paljon ongelmia, eivätkä lakkautukset läheskään aina ole välttämättömiä, sillä uusi viestintäteknologia antaa paljon mahdollisuuksia yhteistyöhön. Se vaatii toki myös opettajien lisäkoulutusta, josta myös olemme tulevaisuusvaliokunnassa paljon keskustelleet, Elomaa sanoo.
Koulutusjärjestelmän rapautuminen estettävä
Koulutus on Suomen vientituote ja tulevaisuus, ja suomalaisen koulutusjärjestelmän rapautuminen on estettävä kaikin keinoin. Koulutusjärjestelmään kohdistuneet leikkaukset saatiin opposition ja perussuomalaisten ansiosta ainakin toistaiseksi estettyä, mutta valppaana on oltava jatkossakin.
– Jos meidän koulutusjärjestelmämme annetaan rapautua, se on tulevaisuutemme kannalta tuhoisaa. Vanhempien ja koulujen välinen yhteistyö on tärkeää. On hienoa, että ohjelmassa on huomioitu kaikki alat ja nostettu esille myös taiteen ja liikunnan opetus, Elomaa listaa.
Jokaiselle löytyy oma paikka
Elomaa pitää katastrofaalisena sitä, että suomalaisten lasten ja opiskelijoiden opiskelumotivaatio on kuluneiden kymmenen vuoden aikana heikentynyt. Opiskelumotivaatio on saatava nousuun, jotta suomalaiset pärjäisivät Pisa-tutkimuksissa jatkossakin.
– Koulutus on kaiken a ja o. Se ei tarkoita sitä, että jokaisesta pitäisi leipoa ekonomi tai professori, vaan että jokaiselle löytyy oma paikkansa yhteiskunnasta. Syrjäytyä ei täällä saisi kukaan.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-Nuoret: Historian surkein hallitus teki nuorille ansan
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää