Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten jäsenistö on tyrmistynyt eduskuntaryhmän hajoamisesta – loikkareille ei heru ymmärrystä

15.06.2017 |10:34

Olen huolissani jäsenistöstä, sen kriisin hoitaminen on ensisijainen tehtävä, perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoi Huomenta Suomessa.

– Alkuviikko on aiheuttanut tyrmistymisen ja suuren pettymyksen, Slunga-Poutsalo sanoi.

Puoluesihteerin mukaan jäsenistö on ollut tyrmistynyt nimenomaan loikkareista, ei niinkään viikonlopun valinnoista. Puolueessa käy nyt ovi molempiin suuntiin, ja yhteydenottoja on tullut myös vanhoilta jäseniltä, jotka ovat aiemmin repineet jäsenmaksulaskunsa, mutta jotka nyt haluavat laskun uudestaan.

“Jokaisen pitäisi nyt malttaa”

Alkuviikon sekasorron ja kaaoksen jälkeen asetelma on kuitenkin vakiintumassa uuteen järjestykseen, puoluesihteeri vakuuttaa. Lähtijöillä ei ole enemmistöä puoluehallituksessa, eivätkä he sitä kautta pysty kaappaamaan puoluetta, sen päätöksentekokoneistoa tai rahoja itselleen. Slunga-Poutsalon mukaan myös perussuomalaisten tukisäätiö on sääntöjensä mukaan vahvasti kytköksissä puolueeseen.

– Jokaisen osapuolen pitäisi nyt malttaa, Slunga-Poutsalo kommentoi spekulointeja siitä, miten perussuomalaisten ja sen tukisäätiön varoja jaetaan.

Marko Hamilo


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää