LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä: Ilmastopäästöjen valikoiva huomioiminen rakentamisessa on epärehellistä viherpesua
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli torstaisessa kokouksessaan valtuutettu Mia Haglundin (vas.) valtuustoaloitetta koskien ilmastovaikutusten laskelmien sisällyttämistä asemakaavoihin. Kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttinen (ps.) teki asiassa ponnen, jossa edellytettiin ilmastovaikutusten laskennan laajentamista koskemaan Helsingissä rakentamisesta johtuvia, kaupungin ulkopuolelle aiheutuvia päästöjä.
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttisen pontta kannattivat kaikki kokoukseen osallistuneet perussuomalaiset valtuutetut.
– Pidän tärkeänä, että jos kaupungilla on ilmastotavoitteita ja ilmastostrategia, ne on muotoiltu siten, että niillä on oikeasti merkitystä eikä niitä sovelleta valikoivasti. Rakennusteollisuuden mukaan rakennuksissa käytetään lähes 40 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta ja ne aiheuttavat yli 30 prosenttia päästöistä. Rakentamisen ja rakennusmateriaalien osuus koko elinkaaren aikaisista päästöistä on suuruusluokkaa 20 prosenttia, sanoo Hyttinen.
– Tämä on hyvä suhteuttaa siihen, että liikenteen osuus energian loppukäytöstä on vain noin 16 prosenttia. Liikenteen päästöjä ja niiden vähentämistä pidetään jatkuvasti esillä julkisessa keskustelussa, mutta rakentamisen päästöistä ei juuri puhuta.
Helsingin hiilineutraaliustavoite erikoisesti muotoiltu
Hyttinen nosti valtuuston keskustelussa esiin kaupungin Hiilineutraali Helsinki vuonna 2035 -tavoitteen, jonka muotoilu on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta erikoinen.
– Helsinki on asettanut hiilineutraaliustavoitteen sanatarkasti siinä muodossa, että vuonna 2035 Helsingin alueella tapahtuva toiminta ei enää aiheuta ilmaston lämpenemistä. Hiilineutraalius on määritelty sanatarkasti muodossa ’hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että Helsingin alueella syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ovat yhtä suuret tai pienemmät kuin Helsingin alueen sitomat päästöt’.
– Tämä muotoilu mahdollistaa tulkinnan, jossa Helsingissä käytettävien rakennusmateriaalien valmistamisesta aiheutuvia päästöjä ei huomioida osana hiilineutraaliustavoitteen toteutumista, koska betonielementtejä ei valmisteta Helsingissä. Tämän epäkohdan korjaamiseksi katsoin ponsiesityksen perustelluksi, Hyttinen korostaa.
Onko Helsingin ilmastostrategia pelkkää moraaliposeerausta?
Ponsi sai laajan tuen perussuomalaisten lisäksi kokoomuksen, RKP:n, Liike Nytin, avoimen puolueen, keskustan sekä kristillisdemokraattien valtuustoryhmistä. Feministisen puolueen valtuustoryhmä ei tukenut pontta, ja salin vasemman laidan ryhmistä jokaisesta vain yksi valtuutettu äänesti ponnen puolesta: Leo Stranius (vihr.), Sinikka Vepsä (sd.) ja Sami ”Frank” Muttilainen (vas.).
– Muiden osalta on perusteltua kysyä, miksi he eivät pidä ilmastopäästöjen vähentämistä myös Helsingin ulkopuolella yhtä tärkeänä kuin Helsingin rajojen sisäpuolella, kun ilmastonmuutosta kuitenkin pidetään globaalina ongelmana. Herää kysymys, onko ilmastostrategialla heille muuta merkitystä kuin moraaliposeeraus, jonka ansiosta he voivat näyttäytyä parempina ihmisinä. Tähän viittaa myös valtuutettu Hannu Oskalan (vihr.) aikaisemman asian käsittelyn yhteydessä esittämä näkemys ilmastohätätilajulistuksen vähäisestä merkityksestä, Hyttinen pohtii.
Ponsi sai äänestyksessä 27 ääntä, kun hyväksymiseen olisi tarvittu valtuuston enemmistö, 43 ääntä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hannu Oskala Sami "Frank" Muttilainen Sinikka Vepsä ilmastostrategia Mia Haglund viherpesu ilmastopäästöt Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä rakennusteollisuus Helsingin valtuustoryhmä Leo Stranius moraaliposeeraus hiilineutraalius ilmastohätätila ilmastotavoitteet liikenteen päästöt Ilmastonmuutos Rakentaminen Nuutti Hyttinen Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainen ei usko maahanmuuton aiheuttavan ongelmia pääkaupungissa, tahtoo myös pormestarille tuhdin tilipussin – Halla-aho: ”Absurdia”
Pormestariehdokas Jussi Halla-aho: Helsinkiin syytä julistaa asumisen hintahätätila ja maahanmuuttohätätila – ”Vaikuttavat tavallisten ihmisten turvallisuuteen ja kunnan talouteen”
Perussuomalaisten valtuustoryhmä Helsingissä kasvoi kuuteen valtuutettuun: “Sininen tulevaisuus on nyt sininen menneisyys”
Sveitsiläiset torjuivat kansanäänestyksessä ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät verot
Halla-aho: Suomessa on suuri ja nopeasti kasvava metsävaranto – ”Osoittaa, että pitkällä aikavälillä Suomessa on tehty vastuullista metsäpolitiikkaa”
Yle laskee suomalaisten aiheuttamiksi sekä oman vientiteollisuuden että ulkomailta tuotujen tuotteiden aiheuttamat päästöt – Halla-aho: ”Miksi suomalainen on aina syyllinen?”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää