

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”
Perussuomalaisten Suomalainen ensin -aluevaaliohjelma perustuu kansallishyödyllisyyden periaatteelle. -Perussuomalaisten visiossa kaikilla suomalaisilla, aina Sevettijärveltä Hankoon saakka, täytyy olla järkevä mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen, puoluesihteeri Arto Luukkanen sanoo.
Perussuomalaiset on tänään julkaissut aluevaaliohjelmansa. Perussuomalaisten puoluesihteerin Arto Luukkasen mukaan ohjelma rakentuu kansallishyödyllisyyden periaatteelle. Luukkanen esitteli ohjelmaa tänään tuumaustunnilla.
Puoluesihteeri Luukkasen mukaan kyse on siitä, että aluevaaliohjelma noudattaa kansallishyödyllistä perinnettä, jonka avulla Suomi rakennettiin uudelleen 2. maailmansodan jälkeen.
– Silloin päättäviä tahoja yhdisti käsitys yhteisestä kansallisesta vastuusta. Se oli arvoperusta, jonka päälle oli hyvä rakentaa kattava terveys- ja sosiaalialan järjestelmä jokaiselle suomalaiselle. Lyhyesti: kaikki se hyvä, joka yhteiskunnassamme vielä toimii, perustuu arvoon suomalainen ensin. Perussuomalaiset eivät halua, että kansallisesta edusta ja kansallishyödyllisestä periaatteesta luovutaan.
– Tämä kansallishyödyllinen ajattelu on sittemmin vaihtunut punavihreä-kokoomus valtapuolueilla visioon Suomesta globaalina sosiaalitoimistona. Punavihreä-kokoomus-akseli ei enää arvosta kansallishyödyllistä periaatetta. Heidän sote-mallissaan järjestelmän rahoittamiseen osallistumaton maahanmuuttaja pääsee välittömästi nauttimaan julkisesti rahoitetuista palveluista, Luukkanen sanoo.
Verovarat suomalaisten hyväksi
Luukkanen varoittaa, että punavihreässä sotessa ollaan ajautumassa kahden kerroksen kastijärjestelmään, jossa hyväpalkkaiset saavat hoitoa nopeasti ja köyhät eläkeläiset, työttömät sekä vähävaraiset lapsiperheet jäävät odottelemaan vuoroaan, jota ei ehkä ehdi tullakaan.
Perussuomalaisten lähtökohta on täysin erilainen.
– Perussuomalaisten visiossa suomalaisilla – aina Sevettijärveltä Hankoon saakka – täytyy olla järkevä mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen.
– Lähtökohtanamme on isänmaan etu eli suomalainen ensin -ajattelu, joka koskee jokaista suomalaista vauvasta vaariin. Sote pitää rakentaa asiakkaan näkökulmasta. Suomalaista puolustaen. Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi, Luukkanen sanoo.
Maahanmuutosta ja ilmastotoimista pitää leikata
Hän jatkaa, että perussuomalaisten resepti, ja samalla rahoitusmalli on yksinkertainen.
– Maahanmuuton mittavista kuluista ja ilmastopolitiikan kunnianhimosta leikkaamalla Suomessa voidaan panostaa enemmän terveydenhuoltoon. Suomalaisen terveyteen. Tässäkin periaatteena on suomalainen ensin. Kyse on järkevästä ja kohtuullisesta linjasta, jota tässä maassa on aina arvostettu.
– Me perussuomalaiset olemme myös aito vaihtoehto punavihreälle hallitukselle. Hallituksen ajama maahanmuuttoteollisuuden ruokkiminen ja Hiilineutraali Suomi 2035 –projekti on hyllytettävä, jos tässä maassa halutaan varmistaa julkisen vallan puolelta ikäihmisille arvokas vanhuus ja lapsille tarvittavat neuvolapalvelut, muita julkisten sote-palveluiden varassa olevia ryhmiä unohtamatta. Hyvinvointialueiden pitää myös ehdottomasti olla asettamatta itselleen omia hiilineutraaliustavoitteita.
Sosiaaliturva on tarkoitettu omille kansalaisille
Perussuomalaiset puolustaa suomalaisten ihmisarvoa paitsi terveydenhoidossa, myös sosiaali- ja pelastusalalla.
– Pelastustoimella on krooninen kymmenien miljoonien rahoitusvaje ja lähivuosina pahempi henkilöstöpula kuin poliisilla. Jokaiselle suomalaiselle sillä on väliä, tuleeko paloauto viidessä vai viidessäkymmenessä minuutissa.
Perussuomalainen aluevaaliohjelma on vaihtoehto, joka puolustaa hyvinvointia.
– Hallitus propagoi globalisti-ystävällistä linjaansa nimittämällä tulevat sote-alueet hyvinvointialueiksi. Mutta suomalaisten pahoinvointi lisääntyy, leipäjonot ovat kasvaneet ja kasvavat, köyhillä eläkeläisillä ei ole varaa lääkkeisiin. Maan hiljaisille tarjotaan juhlapuheita, mutta se ei lämmitä. Suomalaisten veronmaksajien rahoittama sosiaaliturva on suomalaisille tarkoitettu. Yhä suurempi osa sosiaaliturvasta ja -palveluista menee maahanmuuttajille. Emme tarvitse Suomeen maahanmuuttajia, jotka eivät pärjää palkallaan, Luukkanen sanoo.
Lääkäriin pitää päästä nopeasti
Luukkanen nostaa aluevaaliohjelmasta erikseen esille kolme kohtaa, jotka ovat tulleet toistuvasti esille perussuomalaisten puoluejohdon keskusteluissa suomalaisten kanssa syksyn aluevaalikiertueella.
Perussuomalaiset vaatii ensinnäkin, että lääkäriin pitää päästä nopeasti.
Luukkanen tarkentaa, että perussuomalaisten visiossa – joka puolella maata – suomalaisilla on mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen.
– Lähiterveysasemassa ei ole kyse vain ihmisten terveydestä vaan myös kotiseudun elinvoimaisuudesta. Ihmisten tulevaisuudenuskoa ja halua asettua tietylle alueelle asumaan vähentää tuntuvasti se, jos lähimmälle terveysasemalle on tunnin ajomatka. Tämä pätee erityisesti lapsiperheisiin. Lääkäriin siis pitää päästä nopeasti.
Vain suomea puhuvat hoitajat ja lääkärit kelpaavat
Perussuomalaisille kelpaavat vain suomea puhuvat hoitajat ja lääkärit. Luukkasen mukaan kyseessä on perusoikeus, josta ei tingitä.
– Suomalaiset terveysasemat ja vanhainkodit tarvitsevat suomalaista työvoimaa. Seniorisuomalaista ei pakoteta tässä mallissa opiskelemaan vieraita kieliä vaan lähtökohta on että oman kielen – niin suomen kuin ruotsin osaaminen – on turvallisuusasia. Ensihoitajan pitää osata supisuomea siksi, että sairastunut ihminen ei ehkä kykene kertomaan sairastaessaan omia oireitaan englannin kielellä.
Seniorisuomalaisia ei saa jättää heitteille
Perussuomalaiset katsoo, että seniorisuomalaisia ei saa jättää heitteille. Perussuomalaisten mallissa myös auttajaa pitää voida auttaa.
– Viime vuosina vanhuspalveluiden pyörittämisessä alaa ovat voittaneet yksityiset hoivakodit, joiden tiimoilta on paljastunut lukuisia laiminlyöntejä. Vanhuksia on hoidettu monissa yksityisissä hoivakodeissa alimiehityksellä ja vanhusten sosiaaliseen aktivointiin on käytetty minimimäärä aikaa. Näistä suuria palvelutarjoajia pitää valvoa ja jos väärinkäytöksiä on, niin niistä pitää seurata sanktioita, Luukkanen sanoo.
Omaishoitajat tekevät tärkeää työtä
Hän nostaa myös esille, että omaishoitajat tekevät korvaamattoman tärkeää työtä ja samalla vähentävät antamallaan panoksella julkisiin sotepalveluihin kohdistuvaa painetta.
– Käytännössä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta romahtaisi ilman omaishoitajia, joita arvioidaan olevan maassamme noin 60 000. Yhteensä vuositasolla omaishoitajien uurastus kerryttää valtiolle miljardiluokan säästöt.
– Omaishoitajan asema ei ole kiitollinen arvostuksen puutteen ja omaishoitajan alhaisten hoitopalkkioiden vuoksi. Vaikka omaishoito on usein ympärivuorokautista ja kuormittavaa työtä, ei omaishoitajien työ täytä työssäoloehtoa. Tällöin omaishoitajilla ei ole tavallisten työssäkäyvien ihmisten tapaan oikeutta lomiin, päivärahoihin tai muihinkaan lakisääteisiin työntekijöiden oikeuksiin.
Perussuomalaiset esittää omaishoitajien asemaan uudistusta.
– Vaikka omaishoitajana toimimista ei katsota työksi, omaishoitajille maksetaan työstä hoitopalkkiota ja siitä kertyy eläkettä, jos omaishoitaja ei itse ole jo eläköitynyt. Lyhyesti: haluamme vapauttaa verosta omaishoitajien hoitopalkkion.
Suomalaiset eivät pysty maksamaan enempää veroja
Perussuomalaiset haluaa torjua maakuntaveron. Luukkanen painottaa, että suomalaiset eivät pysty maksamaan enää enempää veroja. Ostovoima kärsii eikä kansantalous kiitä. Punavihreä hallitus kuitenkin kaavailee maakuntaveron käyttöönottoa vuodesta 2026 alkaen.
Luukkanen varoittaa, että hallituspuolueiden vakuutteluista huolimatta on olemassa suuri riski siitä, että maakuntavero ei vain lisää suomalaisten verotaakkaa, vaan myös johtaa alueiden voimakkaaseen eriarvoistumiseen.
– Suurin verotaakka lankeaisi maakuntaveron käyttöönoton myötä Itä- ja Pohjois-Suomen väestölle. Muualla kuin Uudellamaalla on arvioitu, että alkuvaiheen verovelvollisen ansiotulosta perittävä 2 prosentin maakuntavero tulee nousemaan tulevina kahtena vuosikymmenenä jopa 4–5 prosenttiin. Jos yhtälöön otetaan mukaan kunnallisveron taso, voivat alueiden väliset erot olla sietämättömiä.
– Onneksi on perussuomalaiset. Me puolustamme suomalaisia. Meille suomalainen tulee ensin, Luukkanen sanoo.
Hän toteaa, että aluevaaliohjelman sanoma tiivistyy siihen, että perussuomalaiset haluaa puolustaa sinun rahojasi ja henkeäsi.
– Se, miksi kannattaa äänestää perussuomalaisia tiivistyy tähän: me emme halua aluevaltuustoista tehottoman hallinnon himmeleitä tai byrokratian babylonin torneja vaan paikkoja, joissa ihmisten aito ääni kuuluu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rahoitusmalli aluevaaliohjelma kielitaitovaatimus hallintohimmeli ilmastotoimet hoitoonpääsy verovarat veronmaksajat vihervasemmisto suomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelut Arto Luukkanen Pelastustoimi Sosiaaliturva Omaishoito perussuomalaiset Kokoomus vanhukset maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti asettaa kansallisen edun etusijalle – Tavio: “Perussuomalaisille moraaliposeerausta tärkeämpää on tavallisen ihmisen pärjääminen”

PS haluaa vahvistaa kansan ostovoimaa keventämällä veroja ja leikkaamalla turhasta – Ranne: “Valtion tehtävä on palvella suomalaisia, siihen ei kuulu minkäänlainen maailmanparantaminen”

Perussuomalaiset: Yle kulukuurille ja kehitysavusta 520 miljoonaa euroa pois

Hallitus husaa miljardeja maailmalle ja rakentelee puoluetovereille hillotolppia – Purra: ”Eduskunnassa enää alle 40 ihmistä, joiden ykkösasia on Suomi”

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Hoitajapulaa ei ratkaista hallituksen keinoilla – Purra: ”Meidän tulee korjata alan ongelmia eikä peitellä niitä EU:n ulkopuolisella maahanmuutolla”

Björn Wahlroos kertoi näkemyksiään Suomen talous- ja identiteettipolitiikasta: “Me olemme nyt sellaisella reitillä, että jossain vaiheessa pää tulee vetävän käteen”

Juvonen Lintilälle: Sotehenkilöstö ei jaksa loputtomiin – myös koronataistelun etulinjassa paahtava soteala tarvitsee koronatukikierroksen
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.